Kolumni: Tohtiiko tosimies lukea Finlandia-ehdokkaita?

Viestipalvelu Twitterissä on mouhuttu tällä viikolla isänpäivän kirjamainonnasta.

Viestitulva sai alkunsa Suomalaisen kirjakaupan mainoksesta, jonka mukaan isät ovat kiinnostuneita lähinnä tappamisesta eri muodoissaan. Joku onneton mainossuunnittelija oli erehtynyt niputtamaan kolme sotaisaa kirjaa helvetti-käsitteen alle.

Hesari kiiruhti kolumnoimaan paheksuvasti. HS:n kulttuuritoimituksen tutkivan osaston selvityksen mukaan kyseisen mainoslärpäkkeen 58 kirjasta vain 2 oli naisen kirjoittamaa. Hyi hyi!

Koska Twitter elää parviälyisestä besserwisserismistä, moni nokkeloitsija kiiruhti tietysti korjaamaan taantumuksellisen mainostoimiston mokan omilla suosituslistoillaan. Niille oli poimittu vain laadukkaiden neutrien kirjoittamia laadukkaita hengentuotteita.

Onhan se kieltämättä melko huvittavaa, että kirjamainonta on edelleen näin sukupuolittunutta. Ehkä moni ajattelee, että sotakirja on varma valinta iskälle. Ei tarvitse pelätä kiusallisia ylisukupolvisia keskusteluja, kun isän on selvittävä pois sieltä metsästä luotien tieltä.

Tutkittua tietoa miesten lukemisesta on saatu viimeksi vuonna 2009, kun Tilastokeskus selvitteli suomalaisten vapaa-ajan harrastuksia. Selvää on, että miehet lukevat huomattavasti naisia vähemmän. Ja ilmeisesti juuri miesten lukemia kirjoja.

Itse en ole tätä koskaan oikein ymmärtänyt. Koska suurin osa heteromiehistä on kiinnostunut naisista, pitäisi asian käsittääkseni olla täysin päinvastoin. Eihän sen mielenkiintoisempaa voi oikein ollakaan kuin se, miten naiset maailmaa (ja meitä miehiä) katsovat.

Ilmeisesti edustan tässä kuitenkin vähemmistöä – ei kai mainostaja muuten heittäisi verkkojaan maskuliinisuuden syville vesille?

Jotta myös sotaisaan helvettiin uponneiden miesten näköalat laajenisivat, tarvitaan siis lisää miehisiä miehiä, jotka kirjoittavat naismaisesti (naismaisuudeksi luettakoon tässä kaikki paitsi sotahelvetistä selviäminen). Löytyykö sellaisia perjantaina julkistetuista Finlandia-ehdokkaista?

Olli Jalosen uusinta en ole lukenut, mutta hän on aiemmin kunnostautunut kirjoilla, joissa on suorastaan epäilyttävän paljon muuta kuin tappamista ja myös niin sanottua tunneaineistoa. Esimerkiksi erinomainen Poikakirja (2010) luotasi koskettavalla tavalla kaikkia niitä tapoja, joilla Suomessa kasvatettiin 1960-luvulla poikalapsia väärin.

Jari Järvelää voi sen sijaan suositella varauksetta myös macho-lukijalle. Järvelä on perheorientoitunut karateka ja tykkää tehdä poikansa kanssa helvetillisen vaikeita seikkailuretkiä vuoristoissa. Kosken kahta puolta on seitsemänvuotiaan pojan kasvutarina Suomen sisällissodan mielettömyydessä, joten sotaisa helvetti -kriteeri tulee hienosti täytettyä. Sama pätee J. Pekka Mäkelän Hunaniin, sillä kirja sijoittuu Kiinan-Japanin sotaan.

Lars Sund on vaikeampi pala, sillä Sundin kirja kertoo säveltäjä Alf Holmista. Näin epämääräinen ammatti voi olla uhka heteronormatiivisuudelle, puhumattakaan siitä, että fiktiivinen hahmo on säveltänyt oopperan homoikoni Tom of Finlandista.

Jos miesoletettu kuitenkin pääsee yli kirjailijan kivesvajeesta, kannattaa vilkaista salaa Katja Ketun uutuutta. Kettu osoitti jo Kätilöllään (2011) kirjoittavansa paljon raaemmin kuin suurin osa Kannakselle juuttuneista sotakirjailijoistamme.

Pauliina Rauhala sen sijaan... pelkäänpä, että Synninkantajien hienovireistä uskondraamaa ei suoraviivainen toiminnan mies kestä edes pimeässä peiton alla.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .