Konserttiarvio: Ilmavoimien Big Band juhli Glenn Milleriä, vieraana Ikosen siskot

Ilmavoimien Big Band

Tribute to Glenn Miller

Kapellimestarina Kevin R. Burns, vieraana Ikosen siskot. Jyväskylän Paviljongissa 23. 3. 2018

Ilmavoimien Big Band avasi Aalto-sarjansa komeasti. Tänä vuonna on vielä tulossa Juha Vainion lauluja yhdessä Club For Fiven kanssa, Kalevi ja Hilkka Louhivuoren vierailu sekä Dallapé-musiikkia Juha Hostikan tulkitsemana. Kovia saavat keikat olla, jos meinaavat perjantain Glenn Miller -tribuutin päihittää.

Milleriä voisi väittää myös Ilmavoimien Big Bandin esi-isäksi, sillä juuri Miller oli ensimmäinen joka muunsi sotilassoittokunnan tanssittavia hittejä soittavaksi swing-orkesteriksi. Vuonna 1944 Milleriä kuljettanut pienkone katosi Englannin kanaalin yllä, mutta 74 vuotta myöhemmin hänen musiikkinsa elää sitkeästi.

Vuonna 1950 Millerin orkesterin työtä jatkamaan perustettiin USAF Airmen of Note, jonka johtaja Kevin R. Burns oli nyt saapunut Jyväskylän sukulaisorkesterin vieraaksi.

Burns paljastui show-mieheksi, joka osasi ottaa yleisönsä. Joka eleestä loisti palava rakkaus musiikintekoon, ja Burns saikin IBB:sta kaiken irti. Soitto oli jouhevaa, nyanssikasta, tiukasti aksentoivaa, pehmeäsointista, menevää ja kaunista tarpeen mukaan.

Illan kruunasi Ikosten sisarusten vierailu. Instrumentaalit olivat pääosassa, mutta Heini, Tuuli ja Aili Ikonen saivat laululleen sopivasti tilaa, ja säihkyivät niin yhdessä kuin erikseen.

Ennen kaikkea Ikoset olivat liikkeellä loistavalla asenteella. Burns korosti hauskanpitoa ja Millerin musiikin tanssittavuutta, ja Ikoset todellakin ottivat ilon irti. Yksi yksityiskohta komeasta illasta on pakko irrottaa: Aili Ikosen säestyksetön scat-improvisointi Ella Fitzgeraldin läpimurtokappaleessa A-Tisket, A-Tasket meni jo ylimaallisen puolelle.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .