Konserttiarvio: Keikan alusta asti Ellinoora laittoi yleisön kädet ilmaan ja koko porukan laulamaan – tavattoman taitava vokalisti ei häpeä käsitellä banaalejakaan aiheita

Ellinoora

Tanssisali Lutakossa Jyväskylässä 15.3.2019

Lutakossa on voinut nähdä tällä viikolla hyvin erilaisia keikkoja. Ville Valo & Agentsin ja Ellinooran keikat ovat kuin vastakohdat toisilleen.

Siinä missä Ville Valo & Agents ei turhaan yrittänyt villitä yleisöä, Ellinooran voimaantumislaulujen varaan rakentunut keikka perustui pitkälti yleisön läsnä- ja mukanaoloon. Tärkeintä on kuulua yhteen.

Toiset artistit ajattelevat, että me soitetaan ja te kuuntelette, mutta toiset haluavat että "hoidetaan tämä yhdessä".

Tätä nykyä artisteilla on mahdollista olla tiiviimpi ja keskustelevampi yhteisö. Sannin tapaan Ellinoora korostaa keikoillaan yhteisöllistä kokemusta. Otetaan yhteiskuvia, nyt kaikki kädet ilmaan. Te näette ja kommentoitte mun juttuja somessa, ja nyt ollaan kaikki täällä. Näitte varmaan somesta, että mulla oli juuri syntymäpäivä.

Oletuksena on, että jokainen yleisön jäsen on jo tiivis osa Ellinooran yhteisöä.

Ei tarvitse mennä kauas menneisyyteen kun Ellinooran kaltaiset artistit tuskin olisivat saaneet itselleen tilaa miehisellä musiikkikentällä.

Ja heti keikan alusta alkaen Ellinoora laittaa yleisön kädet ilmaan ja koko porukan laulamaan. Tätä musiikkia ei ole livetilanteessa olemassa ilman yleisön osallistumista. Ellinooran paatoksellinen ja varmasti monelle nuorelle samaistuttava musiikki myös sopii mainiosti yhteislaulettavaksi. Monet hänen voimaballadeistaan ovat kuin tehty ala-asteen musiikkikirjaan. Yleisö myös näyttää osaavan kaikki kappaleet ulkoa.

Juuri 25 vuotta täyttänyt lauluntekijä esiintyi viime syksynä Vain elämää -ohjelmassa ja sai uutta nostetta uralleen. Ellinooran ohjelmassa esittämät kappaleet ovat tällä hetkellä artistin suosituimpien kappaleiden joukossa Spotifyssa.

Ja niin ikään ohjelmassa esiintynyt Pyhimys sai omalla versioinnillaan Ellinooran kappaleesta Nartut itselleen yhden uran isoimmista hiteistä.

Ellinoora esiintyy nelihenkisen yhtyeensä tukemana itsevarmasti ja rutinilla. Kenties ikärajattoman keikan vuoksi artisti jättää Carrien kertosäkeessä kirosanat laulamatta, mutta yleisö laulaa ne hänen puolestaan. Se intensiteetti ja paatos millä yleisö laulaa Carrieta tuo mieleen Scandinavian Music Groupin festarikeikat ja yhteislaulun Vieläkö soitan banjoa? -kappaleessa.

Artisti pyytää ihmisiä kaivamaan älypuhelimet taskustaan ja näyttämään valoa. Isolla osalla yleisöstä puhelimet ovat kädessä lähes koko ajan, joko kuvaamassa videota tai ottamassa kuvaa. Kokemus on saatava talteen.

Vokalistina Ellinoora on tavattoman taitava ja rytmitajuinen. Nartut on kuin moderni mutta tekstiltään käänteinen versio PMMP:n Tytöt-hitistä ja Ellinooran räppäys on moneen suomalaiseen räppäriin verrattuna sangen suvereenia.

 

Lauluntekijänä Ellinoora edustaa nuorta ja uudistavaa polvea, joka käyttää suomen kieltä röyhkeästi eikä häpeä käsitellä banaaleja tai pateettisia aiheita. Ei tarvitse mennä kauas menneisyyteen kun Ellinooran kaltaiset artistit tuskin olisivat saaneet itselleen tilaa miehisellä musiikkikentällä.

Elefantin painon kaltaiset balladit ovat Ellinooran ominta aluetta, ja ne toimivat runkona tunnin mittaiselle, suurien tunteiden setille. Artistin kyvyillä sekaan mahtuisi hyvin myös muutama Narttujen kaltainen hengähdystauko ja ilottelu lisää.

Itseoikeutetusti artistin uran isoin hitti Leijonakuningas päättää setin, kuinkas muuten kuin yhteislauluun.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .