Konserttiarvio: Maija Vilkkumaan valovoimainen olemus hurmasi Tanssisali Lutakossa - yleisö lauloi mukana jopa lujempaa kuin artisti

Maija Vilkkumaa

Tanssisali Lutakossa 15. 2. 2019

Tuntuu kuin siitä olisi sata vuotta, kun olen ollut täällä! totesi Maija Vilkkumaa Tanssisali Lutakon lavalla ja ylisti keikkapaikkaa erityiseksi.

Ei siitä aivan sataa vuotta ole, vaan kymmenen. Artistin menestyksekkään esikoislevyn Pitkä ihana leikki ilmestymisestä puolestaan tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta.

2000-luvun alussa huippusuosion saavuttanut Vilkkumaa on pitänyt viime vuodet musiikillisesti matalampaa profiilia ja julkaissut esimerkiksi romaanin ja hienosti irrotelleen EP:n, joka jäi harmillisen vähälle huomiolle. Artistin tuntuu olleen haastavaa löytää uutta suuntaa, sillä hän on saavuttanut melkein kaiken, mihin Suomessa voi yltää. Uudistuakin pitäisi, mutta miten? On siis kiintoisaa nähdä, onko väki Lutakon keikalla liikkeellä nostalgian vai edelleen jatkuvan fanituksen ajamana.

Keikka lähtee käyntiin toisen levyn rokkaavalla aloitusraidalla Prinsessa Jää, ja aluksi materiaali pysytteleekin kahden ensimmäisen albumin tunnelmissa. Vilkkumaan elekielestä välittyy sellaista rauhaa ja esiintymisen iloa, jota ei hänen 2000-luvun alussa taltioiduista festarikeikoistaan näe – tauko on tehnyt tehtävänsä, ja laulutekniikkakin kehittynyt.

Itselleni Vilkkumaa on aina hahmottunut tarkkanäköisenä biisintekijänä, jonka tarinat ovat taitavasti etäännytettyjä hänen omasta persoonastaan – siitä huolimatta, että ne usein ovat käsitelleet hänen oman viiteryhmänsä tunnemaailmaa. Hän on tulkinnut kappaleensa vimmalla, joka saa kuulijan uskomaan tarinan myös tunnetasolla. Nyt, katsoessa artistin lavapresenssiä, useat laulujen konflikteissa uiskentelevat naishahmot tuntuvat entistä enemmän luoduilta. Toki esiintymisessä on draivia, mutta kyse on varmaotteisesta teatterista.

Mun elämä -kappaleen aikana salintäysi yleisö puhkeaa hillittömän voimalliseen yhteislauluun, jota saadaan tämän jälkeen kuulla vielä monta kertaa. Loppukeikkaa kohden artistin omaa ääntä on paikoin jopa vaikea kuulla! Moni laulaa mukana myös vähemmän tunnettuja kappaleita, mikä todistaa että Vilkkumaalla on yhä vankka fanikuntansa.

Suureksi osaksi takavuosien hiteistä koostuva keikka on räätälöity miellyttämään monenlaista yleisöä: sovitukset ovat pääosin uskollisia levytyksille. Bändi on osaava ja energinen, mutta pysyttelee sopivasti taka-alalla ja antaa päätähden loistaa.

Kuullaan myös joitakin yllätyksiä, joista herkullisin on mainitsemaltani EP:ltä löytyvä aggressiivisen uhmakas ja tanssittava Pyörii. Se uppoaa kuin häkä ja saa raivoisat aplodit. Tämän lisäksi Vilkkumaan uutta elektronisempaa tyyliä saadaan kuulla muutaman kappaleen verran. Kesä -kappaleen sovitus on häiriintynyt discoremix, ja uudempi Siks ku mä halusin Van Halen -meininkeineen sytyttää myös. Rohkeampia, uudenlaisia sovituksia vanhoihin kappaleisiin olisi toivonut enemmänkin.

Vuonna 1999 Vilkkumaa lauloi sukupolvelle, jonka ’’isä joutunut ei sotimaan’’, ja joka nyt alkaa olla jo Satumaa-tango-kappaleessa kuvatussa keski-iässä. Asenne ei kuitenkaan ole muuttunut laulun ylimielisen kertojan kaltaiseksi, vaan artisti onnistuu koskettamaan monen ikäisiä.

Ennen encorea yleisö huutaa ’’Maija! Maija!’’. Näen, että jonkun poskea pitkin tulvahtaa kyynel. Nostalgia-arvoa on turha kiistää, mutta esiintymisessään, kuten monissa uusissa lauluissaankin, Vilkkumaa pysyy tiukasti kiinni nykypäivässä. Tästä kelpaa jatkaa – toivottavasti suunta selkenee.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .