Konserttiarvio: Pikarit piripintaan ja Eläköön puolalaisten 100-vuotiaalle itsenäisyydelle!

Jyväskylä Sinfonia

Slaavilainen kattaus

Jyväskylän teatteritalossa 10. 10. 2018

Meillä suomalaisen musiikin juhlakonsertin käytäntöihin kuuluu esittää Sibeliukselta ainakin jokin keskeinen teos. Kun Jyväskylä Sinfonia halusi järjestää konsertin Puolan uudelleenitsenäistymisen (11. marraskuuta 1918) satavuotisjuhlan kunniaksi, ohjelmassa ei kuultukaan kansallissäveltäjän, Chopinin, tuotantoa.

Witold Lutoslawski (1913–1994) ja ensi kuussa itsekin pyöreähköjä vuosia, nimittäin 85, täyttävä Krzysztof Penderecki, tunnetaan ensimmäisinä tämän "suuren tammen" varjosta kansainvälisesti merkittävään asemaan nousseina puolalaissäveltäjinä, joiden lähtökohtana ei ensisijaisesti ollut ylivertaisen edeltäjänsä viitoittaman tien jatkaminen.

Illan kapellimestarin Daniel Raiskinin ura on johtanut nuoruusvuosien Pietarista sittemmin viimeksi Kanadaan Winnipegin sinfoniaorkesterin taiteellisen johtajan tehtäviin. Hänen puikkonsa tahtiin Lutoslawskin Pieni sarja kehkeytyi kansanomaisen eläväksi rytmi- ja väri-ilotteluksi.

Sävellyksenä tämä Puolan kaakkoiskulman kansanmelodioihin perustuva miniatyyrien kokonaisuus on kovin perinteistä satsia. 1950-luvun alun vallanpitäjien painostuksesta – tai kenties siksi, että näin Lutoslawski otti huomioon folkloresta eniten kiinnostuneiden kuuntelutottumukset.

Lukasz Dlugosz säväytti Pendereckin Huilukonserton valovoimaisena solistina. Teos edellyttää ennenkuulumattoman suvereenia solistista otetta myös orkesterin varsinkin vaski- ja puupuhaltimien soittajilta, jotka myös lunastivat nämä odotukset loistavasti.

Huilistivieras ei ollut millänsäkään teoksen eri tasojen oikeaan synkronointiin liittyvistä paineista. Tätä viestitti Dlugoszin rennon keskittynyt olemus sitä myöten, ettei hänen tarvinnut tehostaa kehonkieltään millään päkijöiden varassa keikkumisella.

Nuori huipputaiteilija oli valinnut ylimääräiseksi Krzysztof Zgrajan Flamencoetydin, jossa huilun keinovaroja koeteltiin ikiliikkujamaisen kuvioinnin vauhdikkaalla saralla.

Erityisen puolalaiseksi tämän ohjelman keskeistä numeroa, konserttoa, ei voi sanoa, peri-pendereckimäiseksi kylläkin. Teoksen lopun hiipuvaa vaikutelmaa säveltäjä on havainnollistanut partituurin merkinnällä "täydellinen kuunpimennys". Toisaalta motiivisia yhtymäkohtia saattaa halutessaan löytää suhteessa esim. Paul Dukasin Noidan oppipoikaan.

Maurice Ravelin sarja Couperinin hautakivi kuulosti Pendereckin jälkeen yllättävän patavanhoilliselta. Paitsi barokkipastiŝŝina, se tehoaa rikasmuotoisten oboeosuuksiensa ansiosta myös säveltäjän oman aikalaisen Henri Rousseaun Käärmeenlumoaja-maalauksen mieleen tuovana eksoottisena koloriittina.

Pjotr Tŝaikovskin Mozartiana-orkesterisarjakin huokuu enemmän wieniläisklassisuutta kuin slaavilaisuutta. Saapahan kumminkin samalla tutustua mm. laajojen Unser dummer Pöbel meint -pianomuunnelmien upeaan soitinnukseen ja konserttimestari Harri Forsténin aina pettämättömään soolovirtuositeettiin.

Pikarit piripintaan ja Eläköön puolalaisten 100-vuotiaalle itsenäisyydelle!

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .