Konserttiarvio: Portugalin euroviisutähti Salvador Sobral hurmasi, Jyväskylän Kesän yleisö taputti seisaaltaan minuuttikaupalla

Salvador Sobral

Yliopiston päärakennuksen juhlasalissa 7. 7. 2019

 

En tiedä tekeekö kulttuuritoimittajan maineelle hyvää myöntää näitä asioita julkisesti, mutta en katso televisiota ja koko Euroviisut on nykymuodossaan itselleni aika etäinen konsepti. Salvador Sobralin konsertilta odotin enemmän glitteriä ja modulaatioita kuin yliopiston juhlasalista löytämääni taidokasta jazz-kvartettia. Jopa valomiestä oli kielletty koskemasta liukuihinsa. Huolellisella tarkastelulla konsertista löytyi kuitenkin myös tekijöitä, jotka sitoivat pehmytäänisen Sobralin aivoihini tatuoituun euroviisu-narratiiviin.

 

Juhlasali on muistini mukaan ollut edes sinnepäin näin täynnä viimeksi pääsykokeiden yhteydessä. Eikä riitäkään, sillä jokainen istumapaikka on täytetty; jopa kriitikolle osoitettu lehdistöpaikka on otettu maksavien asiakkaiden käyttöön. Minut istutetaan käytävälle. Tilannetta paikkaa salin mainio äänentoisto; Sobralin tekniikkaraiderin määrittelemä PA jouduttiin lennättämään paikalle ulkomailta.

Yllättävän kovat vaatimukset akustiselle kvartetille, joka koostuu solistin lisäksi pianistista, kontrabasistista ja rumpalista. Mutta tässä tapauksessa ei pelata volyymillä ja bassokartioiden pinta-alalla, vaan puhtaudella ja erottelukyvyllä, joka kykenee levittämään äänen tasapainoisesti myös seiniä myöten.

 

Valot pimenevät. Alkajaisiksi kuullaan ääninauhalta edellisenä iltana menehtyneen, legendaarisen João Gilberton musiikkia. Sitten tulee epämääräinen tauko, lava on tyhjä ja tunnelma seisoo. Lopulta orkesteri astelee pöllämystyneenä paikalle, ja luontaisesti rakastettavalla karismalla siunattu Sobral selittää odottaneensa yhtyeineen takahuoneessa merkkiä lavalle saapumisesta. Yleisö nauraa, tunnelma on välittömästi vapautunut ja jatkuu sellaisena loppuaplodeihin asti.

 

Sobral yhtyeineen on soittanut yhdessä jo kauan ennen euroviisumenestystä. Kaikki ovat koulutettuja jazz-ammattilaisia, ja tämä kuuluu yhtyeen rohkeassa ja notkeassa soitossa.

Vapautuneisuus ja oman paikkansa löytäminen ovat tekijät, jotka sitovat Sobralin mielessäni myös euroviisunarratiiviin. Miehen jazz-bossanova-chanson-hybridi on tekijöidensä kuuloista musiikkia, joka kumpuaa suoraan solistinsa olemuksesta eikä pyydä anteeksi läsnäoloaan.

Salvadorin esiintymiseen kuuluu myös teatteria ja spontaanin oloisia show-maneereita. Mies joraa, tanssii robottia pianosoolon aikana, tapailee sointuja ilmakitaralla ja ryhtyy freestyle-räppäämään avoimen flyygelin mikrofoniin. Välispiikeissä hän tiputtelee opettelemiaan suomen kielen fraaseja yleisön suureksi riemuksi. Yliopiston juhlasali syö Salvador Sobralin kädestä.

Sobral selvästi elää musiikista ja rakastaa lauluja. Encoressa Frank Zappan henki laskeutuu hetkeksi saliin Sobralin tulkitessa yleisön suureksi riemuksi Unto Monosen Satumaan. Juhlasali laulaa mukana ja taputtaa seisaaltaan minuuttitolkulla. Takana on samaan aikaan intiimi ja tunnelmaltaan suuri konsertti, josta tuntuivat nauttineen yhtäläisesti niin yleisö kuin esiintyjätkin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .