Konserttiarvio: Sevillan parturi on säälimätöntä hömppää

Sevillan Parturi

Savonlinnan oopperajuhlilla 5.7.

Kari Heiskasen ohjaus Sevillan Parturista herättää paljon ajatuksia. Gioachino Rossinin säveltämä teos on tuotu kehykseen, johon se istuu – tämä ei ole mitään sormi poskella -taidetta, vaan aikansa hömppää. Yleisö eli vahvasti mukana ja toivottavasti joku närkästyikin. Sevillan Parturi palautuu takaisin lähemmäs sitä, mitä sen kuuluu olla.

Heiskanen vie etenkin alun joukkokohtauksissa tapahtumat niin pitkälle, että ollaan jo ylinäytellyn kesäteatterin porteilla. Uskon että tämä on tietoinen valinta – tuskin ohjaaja on tietämätön siitä, että hän työskentelee amatöörinäyttelijöiden kanssa.

Monia oopperalle tyypillisiä kliseitä nokitellaan hyvällä tavalla – eräs hienoimmista kohtauksista on se, kun lavalla hiiviskelee taskulamppujen kanssa ihmisiä etsimässä vieressä seisovia kreivejä, Rosinaa ja Figaroa. Ajatella, että jossain ohjauksissa tätä on tehty vakavissaan! Mieleen häilähtää, että oopperan perinteisiä, jalustalle nostettuja ominaisuuksia auki repivä ohjaus saattaa olla myös kaunis kädennosto kansallisoopperan päätökselle sivuuttaa Heiskanen Ringin ohjauksesta.

Ohjaus toimii Olavinlinnassa – siitä todisteena ovat myös yleisön reaktiot. Ratkaisut on tehty suureen tilaan, eikä valtavan yksityiskohtaiseen klovneriaan harjoitusaikataulujen puitteissa olisi ollut mahdollisuuksiakaan. Silti ei voinut välttyä ajatukselta, kuinka paljon paremmin tämä produktio toimisi pienemmässä ja intiimimmässä tilassa. Tässä oopperassa yleisössä voittajia ovat salin etuosassa istuvat ihmiset.

Olavinlinnan näyttämö tekee laulamisen rytmisesti haastavaksi ja sakkaavaksi silloin, kun väkijoukko on lavalla asetettu pitkään riviin.

Frédéric Chaslinin luotsaaman orkesterin soitto olisi saanut olla paikoin hivenen kepeämpää, ja etenkin oopperan alussa laulajien kanssa ei oltu aina hyvässä balanssissa. Koko solistikaarti on valittu onnistuneesti. Alexey Tatarintsev kreivi Almavivana tekee hienoa, tasaista työtä ja sopivissa paikoissa hehkuttaa tenoriaan varsin uljaasti. Laura Verrecchia on sekä mainio lavalla, että äänellisesti vahva ja ilmeikäs Rosinan roolissa. Ville Rusanen on notkealiikkeinen, liukas ja taitava moniosaaja Figaro varsin vakuuttavalla tavalla. Rusasen ääni on kuin luotu tätä roolia varten, laulu kantaa ja vakuuttaa. Päivi Pylvänäinen on luonteva Bertan roolissa, ääni loistaa hienosti.

Jussi Mattila

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .