Konserttiarvio: Sonaatit soljuivat syvästi - Ilkka Kauppi, sello, Eliisa Suni, piano, kaupungintalolla 21.3.

SOLJUVAT SONAATIT

Ilkka Kauppi, sello

Eliisa Suni, piano

Kaupungintalo 21.3.2019

Sellisti Ilkka Kauppi ja pianisti Eliisa Suni järjestivät vaikuttavan sonaatti-illan kaupungintalolla. Heidän työskentelylleen oli leimallista hienostuneisuus, lyyrisyys ja tekninen valmius. Kaikkiaan konsertti oli inspiroituneen yhteistyön malliesimerkki.

Einar Englundin Sonaatti sellolle ja pianolle (1982) on säveltäjälle hyvinkin tyypillinen teos. Siinä on vankka rytmiikka ja on selvää säveltäjälle tyypillistä uusklassismia. Kauppi omaa teokseen sopivan intensiivisen äänen, mutta siinä ei ole paljonkaan variaatioita ja värejä. Myös ääni oli a-kielellä etenkin korkeissa asemissa turhan kireä.

Tämä voi johtua kielestä tai muista säädöistä, koska muut kielet soivat hyvinkin täyteläisesti. Samoin balanssissa oli vaikeuksia. Piano tahtoi peittää selloa usein varsinkin matalassa rekisterissä. Samat balanssivaikeudet jatkuivat myös Sibeliuksen Malinconiassa, jonka piano-osuus on kyllä kirjoitettu turhan paksuksi. Sunin juoksutukset teoksessa kuulostivat selkeän nautittavilta, mutta rytmiset säestyskuviot olivat turhan hallitsevia. Tulkinnassa oli suurta syvyyttä, vaikka tempo tuntui hieman nopealta. Myös sellolla arpeggioissa alaäänessä kulkeva melodia olisi voinut olla korostetumpi.

Kun päästiin Prokofjevin Sonaattiin C-duuri op.119, kaikki muuttui. Balanssit olivat paikallaan ja sointi muuttui pehmeän täyteläiseksi. Äänen lämpö, lyyrinen herkkyys ja lumoava teho tekivät esityksestä vankan osoituksen vahvasta muusikkoudesta. Teoksen äkilliset muutokset loivat siihen jännitystä ja molemmat saivat tulkintaansa viehättävää runoutta. Etenkin viimeinen osa oli täynnä venäläistä syvää lyyristä äänentäyteläisyyttä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .