Korpiklaani: Noita

Korpiklaani

Noita

Nuclear Blast

Arvio: 2/5

Syy Korpiklaanin suosioon ulkomailla ja varsinkin Keski-Euroopassa on selvä. Sen suomalaista kansanmusiikkia, humppaa ja rillumareita metalliin sotkeva kohkaus on varmasti eksoottisen kuuloista.

Noidan on tarkoitus kuulostaa hilpeältä, mutta suurin osa kappaleista lipsahtaa huonon huumorimusiikin puolelle. Ensimmäinen biisi Viinamäen mies tekee selväksi mistä on kyse. Levy on täynnä ryyppäyslauluja, joiden mukana on mukava hoilottaa keikalla, itsekin tuoppia heilutellen.

Humppakomppilla etenevät vedot kuulostavat häiritsevän paljon mättökitaroilla varustetuilta Eläkeläisiltä. Billy Idolinkin coveroima Mony, Mony on Korpiklaanin käsittelyssä nimeltään Jouni, Jouni. Levyn puoliväliin iskettynä viiden minuutin hoilotus pontikasta ja lumihangesta tekee viimeistään selväksi kyseessä olevan kertakäyttövitsin. Vakavammat kansanuskosta ammentavat Sen verran minäkin noita ja Minä näin vedessä neidon eivät levyä pelasta.

Folk-metalli on hankala laji. Suomenkielisten tekstien alkusoinnut, viulu, haitari ja modernimpi metallimättö toimivat periaatteessa hyvin yhteen, mutta ei tätä selvin päin kuuntele suomalaisen muinaisuskon pirukaan.