Kotiteollisuus: Kruuna/Klaava

Kotiteollisuus

Kruuna/Klaava

Johanna/Universal

Arvio: 4/5

Kotiteollisuuden kohdalla kuulee nykyään usein sanottavan, että se nyt on aina sitä samaa jynkytystä. Tavallaan tuo on tottakin. Kotiteollisuus on AC/DC:n hengenheimolainen siinä mielessä, että järin suuria tyylillisiä harppauksia ei uralta löydy.

Tässä on musiikintekijöiden ikuinen kirous. Jotta jättäisi oman jälkensä maailmaan, pitäisi luoda jotakin ainutlaatuista, pitäisi löytää oma tyyli. Tämä ei kuitenkaan riitä. Jos tavoitteessa onnistuu, alkavat kriitikot lyhyen kuherruskuukauden jälkeen vinkua uudistumisen perään.

Kotiteollisuutta on helppo kritisoida itsensä kierrättämisestä, mutta silloin ei nähdä metsää puilta. Bändi on uransa alusta asti hiihtänyt omaa latuaan umpihangessa. Kotiteollisuus on yksi niistä muutamasta pioneerista, joita voidaan kiittää siitä, että Suomessa on nykyään ihan normaalia tehdä raskasta metallinmakuista rockia suomeksi.

Kotiteollisuuden laajan diskografian terävimmät albumi-iskut ovat 2002 tullut Kuolleen kukan nimi ja seuraavan vuoden Helvetistä itään.

Noilla levyillä yhtye sementoi musiikillisen kivijalkansa, jonka päälle uraa on siitä asti rakennettu. Mikä tarkoittaa murisevia sähkökitarariffejä ja paalutuskoneeseen rinnastettavalla herkkyydellä etenevää rytmiryhmää. Romuluisen ryskyttelyn päälle primus motor Jouni Hynynen kappaleesta riippuen joko ärjyy tai laulaa nätisti, usein iskelmägenrestä lainaten. Sanoituksissa käsitellään paljon kuolemaa ja ihmiselon hallanraiskaamaa ankeutta.

Toissavuotinen Maailmanloppu oli virkistävän rempseä albumi, jolla Hynysen, basisti Janne Hongiston ja rumpali Jari Sinkkosen trio karisti ison osan vuosien varrella ilmaisuun kertyneestä jähmeydestä.

Nyt ilmestyvä Kruuna/Klaava jatkaa samalla linjalla. Se on sävellyksellisesti ja soitannollisesti napakinta Kotiteollisuutta sitten vuoden 2003. Samalla se esittelee triosta kvartetiksi laajentuneen uuden kokoonpanon. Jo pitkään bändin kiertuekitaristina, miksaajana sekä levyjen taustalaulajana toimineen Miitri Aaltosen pesti vakinaistettiin viime vuonna.

Kruuna/Klaava tarjoaa edelleen ”sitä samaa jynkytystä”, mutta silti kaikki tuntuu taas jotenkin tuoreelta ja innostuneelta. Kitaravallien massiivisuudesta huolimatta albumi on sävyltään usein enemmän rockia kuin metallia. Turboahdettu aloitusraita Leiki kuollutta lyö kyllä luun kurkkuun, mutta sitä seuraavat keskitempoisesti rapsuttelevat Kiertotähti ja Emmauksen tiellä tasoittavat hittihakuisella melodisuudellaan tunnelmaa.

Kappaleiden tarttuvuuden suhteen saatetaan olla bändin aikaisempaan diskografiaan verratessa jopa kärkisijalla. Mikä parasta, iskelmällisyyttä on nyt annosteltu sordiino päällä, vaikka mukana hoilotettavaksi kelpaavia kertosäkeitä päälle vyörytetäänkin.

Levyn komeimpiin esityksiin kuuluva Itsemurhalentäjä saa kylmäävää lisätehoa Germanwingsin lentoturmasta.

Tuskinpa tiesi bändi kappaletta levyttäessään olevansa suorastaan profeetallinen: Halki ilmojen kiitää / Mies ja tehtävä, jota ei olekaan / Elämän halki liitää / Itsemurhalentäjä kohti tuhoaan, runoilee Hynynen tekstissä.

Tekstien suhteen ollaan muutenkin taas syvissä vesissä, mutta musiikista välittyvä energia tekee kokonaisuudesta silti ennemmin nostattavan kuin lamaannuttavan kokemuksen.