Kultaiset tikapuut - Heidi Liehu

HEIDI LIEHU Kultaiset tikapuut WSOY 2008, 83 s.

Samoin kuin Aulikki Oksasen paluu runojen pariin teoksella Puškinin hevonen (2007), on Heidi Liehun (s. 1967) Kultaiset tikapuut kutkuttavaa luettavaa kahdentoista vuoden jälkeen. Kokoelmassa rakentuvat samaan aikaan kuoleman ja elämän, valon ja pimeyden rappuset.

Runot keskittyvät pitkälti kuoleman ja sen käsittämisen ympärille. Kipeimpänä pisteenä ei ole kuolema vaan haikeus ja epävarmuus, joka liittyy elämässä kiinni olemiseen: "-- luopua kivusta, huolesta, pimeästä / ei ole vaikeaa / mutta nuo omenankukat / ja nuo asterit / liiterin punaisen seinustalla --."

Kuolema sinänsä ei tunnu runoissa raskaalta, mutta mukaan on livahtanut aavistus paatosta. Liehulla on kyky konkretisoida pieniin asioihin suuria tunteita, ja sen varaan olisi voinut laskea enemmänkin.

Kokoelmassa on onttoja oksia, mutta ydin on kohdallaan. Kauneimmillaan runoissa paljastuu ihmettelevä, oman vajavaisuutensa tunnustava ihminen.

OUTI KAIKKONEN