Kulttuurirahastolta lisämiljoona apurahaa tänä vuonna

Suomen kulttuurirahasto on jakanut vuotuiset apurahansa ja palkintonsa Finlandia-talossa.

Merkittävistä kulttuuriteoista rahasto palkitsi valokuvaaja Sanna Kanniston, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen professori Matti Pohjolan ja suomentaja Oili Suomisen. Kukin sai 30 000 euroa.

Sademetsän kuvaajana tunnettu Kannisto palkittiin "tieteen ja taiteen yhdistämisestä, luonnon ihmeiden kuvaamisesta". Pohjola sai tunnustuksen "taloudellisen kasvun ja inhimillisen hyvinvoinnin tutkimisesta". Muun muassa Günter Grassin suomentajana tunnettu Suominen sai puolestaan kiitosta "kulttuurin tulkkina, lukijan ja kirjailijan luottosuomentajana".

Apurahoja kulttuurirahasto myönsi 21,3 miljoonan euron edestä noin tuhannelle hakijalle. Summa on miljoona euroa suurempi kuin viime vuonna.

Muotoillut ratkaisut 2012 -ohjelma sai suurimman apurahan, 350 000 euroa. Ohjelman tavoitteena on toteuttaa Helsingin designpääkaupunkivuoden aikana neljä tai viisi projektia, joissa hyödynnetään muotoilun keinoja ja muuta luovaa osaamista julkisten palvelujen käytännön tarpeisiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.