Kumea Sound – Kumea Sound

Muusikko-taiteilija Lauri Wuolion Kumea Sound onnistuu taidokkaasti välttämään soittamansa etnisillä vivahteilla maustetun elektronis-akustisen instrumentaalimusiikin helmasynnit, kuten tarttumapinnan puutteen ja sovituksellisen yksiulotteisuuden.

Albumin 11 raitaa ovat kuin käsikirjoituksiltaan eroavia lyhytelokuvia samankaltaisissa lavasteissa. Tasaisimpina ja kantavina elementteinä esiintyvät vain pääinstrumentti kupolan rajallinen ambitus ja sillä soitettavan materiaalin yksinkertainen toimivuus.

Pehmeän metallisen lyömäsoitinhelinän ja sähköisempien sävyjen yhdistelmään perustuva äänimaailma onnistuu kietaisemaan huomaansa poikkeuksellisen tehokkaasti. Myös perinteisemmät instrumentit ja ihmisääni tuovat tarpeellista vaihtelua kokonaisuuteen.

Kovin pitkäkestoisia tai vahvoja mielenliikutuksia levy ei kuitenkaan monimuotoisuudestaan ja eheydestään huolimatta onnistu herättämään, ja tausta-ambienssiksi lipsahtamisen vaara vaanii paikoittain. Silti Kumea Soundin musiikissa on jotain mystisellä tavalla rentouttavaa ja miellyttävää hälyttömyyttä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Levyarvio: Ikinä tekee vakavaa huumorimusiikkia, josta tulee mieleen eräs 90-luvun ilmiö

Jari Sillanpää esiintyi täydelle konserttisalille Joensuussa – ”Haluaisin mielelläni avata koko asian kaikille”

Jari Sillanpään kiertueen päätöskonsertti Joensuussa veti väkeä kohusta huolimatta

Yksi keho, kaksi persoonaa – Äänekosken taidemuseon johtaja Pekka Soininen kannustaa perehtymään perinteeseen

Teatteriarvio: Viihtymiseltä ei voi välttyä – Kuusan Kanavateatterin pikkujoulunäytelmä Teetä vaikka väkisin osuu tarkasti maaliin

Jyväskylän kirjamessut kokoaa Suomen huippukirjailijoita Paviljonkiin – katso koko ohjelma ennakkoliitteestä

Teatteriarvio: Satavuotias brittithrilleri 39 askelta taipuu vauhtikomediaksi Jyväskylän Huoneteatterissa

Kun keräily lähti lapasesta – Yksityisten keräilijöiden näyttely Designmuseossa on kiinnostava ja värikäs, esillä muun muassa 300 Arabian kannua

Levyarvio: Abreun uusi levy vie kriisin jälkeen asioita hieman oikeaan suuntaan, mutta hukkaa parhaimman mahdollisuutensa

Anneli Karppinen ja Antti Lattu toivat tv:stä tutun Illallinen yhdelle -klassikon näyttämölle Jyväskylässä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.