Lähteellä – Anna-Liisa Hakkaraisen maalauksia ja Jaana Bombinin veistoksia

Anna-Liisa Hakkaraisen edellinen näyttely Saarijärven museossa oli 20 vuotta sitten. Hän oli silloin taiteilijauransa alkuvaiheessa. Uuden näyttelyn vanhimmat teokset sijoittuvat ajallisesti tuohon aikaan. Pääosa on kuitenkin syntynyt vuosina 2010–2013.

Jaana Bombin vietti lapsuusaikansa Viitasaarella, johon palasi Kainuusta perheineen vuonna 2008. Saarijärven näyttely on ensimmäinen laaja esiintyminen kotiseudulle paluun jälkeen.

Anna-Liisa Hakkaraisen maalaukset kiertävät nauhana museon seiniä. Hän on aito naivisti. Naivistin aiheet tulevat aina lähipiiristä, vaikka pääosassa olisivatkin metsän eläimet, menninkäiset ja keijukaiset. Mielikuvitus tekee karkumatkoja arjesta, mutta puutarhaa, lähimetsää tai tähtitaivasta pidemmälle sekään ei halua lennähtää.

Hakkaraisen fantasia muotoilee aiheen sadunomaiseksi, mutta silti se näyttäisi olevan yhteydessä maalarin edustamaan ja suosittelemaan elämänmuotoon. Maailman hermostuttava hektisyys kestävyysvajeineen, kulutusluottoineen ja talletusveroineen eivät pääse kiusaamaan ihmistä, joka näissä tauluissa asustaa.

Hakkarainen on koloristi ja se onkin tiukassa puntarissa jopa hänen suurin lahjansa maalarina. Kolorismia nostattaa myös nautinnollisen täyteläinen maalaaminen, jossa paksummat värikerrokset rinnastuvat ohuiden pintojen seesteisyyteen. Välillä tuntuukin siltä, että itse aihe pienine yksityiskohtineen ei anna aina taiteilijalle kylliksi mahdollisuutta siveltimenkäsittelyyn, jossa korostuisi värien voima ja öljyvärin materiaalisuus.

Naivisti haraa helposti vastaan, kun maalari haluaisi olla vain maalauksellinen.

Hakkarainen on menestynyt myös kuvittajana. Olisiko ratkaisu hienoiseen ongelmaan siinä, että hän erottaisi kuvittavat aiheet ja maalaukselliset maalaukset selkeämmin toisistaan.

Elämä antoi (2006) on ihastuttava luonnon kierron ylistys. Hakkaraisen runsaassa kokonaisuudessa on monia muitakin maalauksia, joissa tunnistaa suoran sisäisen yhteyden Jaana Bombinin veistoksiin. Taiteilijoilla on sama lähde, vaikka veistäjällä se onkin täsmennetty ajallisesti paljon kauemmaksi.

Bombinin veistoksissa on kaksi voimakasta elementtiä: kalevalainen mytologia ja suomalainen graniitti. Huolimaton voisi päätellä niin, että Bombin on jättäytynyt muinaisaikoihin nykytaiteen haasteiden sijaan. Tilanne on juuri päinvastoin, sillä modernistisessa veistotaiteessa suhde vanhojen korkeakulttuurin taiteeseen oli intensiivistä ja välttämätöntä.

Bombinin taiteen yhteyksiä etsii mieluiten kotoperäisestä historiasta. Kivikautiset hirvenpäälöydöt ja kalliopiirrokset ovat oivia rinnastuskohtia. Vene on arkkityyppinen sekä merkitykseltään että muodoltaan. Hirven- tai karhunpää kokassaan se virtaa nykyaikaan ja kokemus on vavahduttava, kun se karahtaa alitajuntaan. Siinä unohtuvat pintatason huolet hiilihydraateista ja pehmeistä rasvoista.

Modernistiset veistäjät löysivät menneestä määräävän muodon, jota uudistivat ja hioivat pelkistämällä. Sama pelkistetyn muodon idea on tunnistettavissa myös Jaana Bombinin veistoksista. Koska modernismi on siirretty jo menneeseen aikakauteen, Bombinin taiteesta olisi hyvä löytää myös jotain siitä poikkeavaa.

Oikeastaan sitä edustavatkin ne yksityiskohdat, joista veikkaan monien näyttelyvieraiden erityisesti viehättyvän. Kiillotetun graniitin pintaan kaiverretut kalliopiirrosmaiset kuviot ja taotut sarvet edustavat modernismin kannalta kiellettyä dekorointia.

Bombinin veistoksissa ne edustavat vaikuttavalla tavalla paitsi taiteilijan omaperäisyyttä myös halua vahvistaa mytologista kertomusta. Samalla ne edustavat myös nykytaiteen oikeuttamia keinoja veistoksessa.

Museo on avoinna torstaista sunnuntaihin kello 12–18. Sunnuntaina 24.3. paikalla Jaana Bombin kello 12–16. Torstaina 28.2. klo 12–14 taiteilijoiden opastetut näyttelykierrokset pääsylipun (5 e) hintaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.