Laila Hirvisaari - Pihkovan kellot

LAILA HIRVISAARI
Pihkovan kellot
Otava 2009, 428 s.
Pihkovassa on toistakymmentä kirkkoa. Kellot soivat. Kesä- ja syysmaisema kukoistaa. Nuoret ihmiset haaveineen ovat valmistautuneet tulevaisuuteen. Valoisia vaikutelmia vastassa ovat maailmansodan vuosien 1914 ja 1915 järkytykset Punaisen Ristin Pihkovan tuntumaan pystytetyssä sotasairaalassa.

Dokumentaarisesti luotettavat kehykset ja kirjoittajan kiintymys henkilöihin välittyvät Laila Hirvisaaren Imatra-sarjan uudesta kirjasta vaivatta. Tyyli kertoa on visuaalisuudessa ja tunteineen varmasti useimpia lukijoitaan lähellä.

Sairaalan toimintaa, kulkutauteja ja taistelujälkien kauhuja Hirvisaari kuvaa henkilöidensä kautta realistisesti. Yhdellä tasolla kertoja samastuu myös haavoittuneen osaan. Kivun ja painajaistuskien korostus viedään äärimmilleen.

Sodan syövereissä

Hyvän ja pahan, eettisen ja epäeettisen hämärtyvää rajalinjaa lähestytään erityisesti, kun tarkastellaan sovituksen ja anteeksiannon motiivia mielettömän kidutustapauksen ja sen seurausten välityksellä.

Vaikka asetelmat näyttäisivät mustavalkoisilta, kertoja kykenee sisäistämään ja ilmaisemaan sodan olosuhteita myös pintaa syvemmältä. Maailmassa, jossa julmuus villiintyy absurdiksi, musta ja valkoinen sekoittuvat. Väkivallan ja selittämättömän tragedian keskellä yksilö riisutaan ikään kuin "värittömäksi" - henkisesti ja fyysisesti paljaaksi.

Pohjimmiltaan teoksen ihmiset erityisominaisuuksineen ja huomattavine varallisuuseroineen ovat toistensa tasalla, mikä yhdistettynä ylityöllistetyn sotasairaalan kaaokseen ja väistämättömään byrokratiaan kuvastaa poikkeusolojen tilanteita. Inhimillisyys on koetuksella. Silti se pysyy myös kriisivaiheessa läsnä sekä luonnollisena voimana että heikkoutena.

Naiset keskiössä

On huomionarvoista, että keskeiset henkilöt ovat naisia ja että päähahmoksi nousevalla suomalaisella Anna Kristiina Kuzminalla on naiselle tuolloin harvinainen lääkärin tehtävä.

Anna Kristiinan sisäinen kasvu kuuluu romaanin liikuttajiin. Hän samoin kuin eräät muut, erityisesti Suomesta kirjeenvaihtajaksi Pihkovaan lähtenyt toimittaja Julia Morton, pohtivat suhdetta sotaan, joka ei tarjoa vaihtoehtoja. Konkreettinen toimiminen hetkessä hetken ehdoilla tuo mukanaan sekä itsensä säilyttämisen vaiston että epäitsekkyyden välttämättömyyden.

Anna Kristiinasta kerrotaan: "Mutta hän ei tiennyt, oliko hänen tunteensa hätääntymistä, pelkoa, itserakkautta, vaiko totuus. Joka tapauksessa elämä oli näyttänyt hänelle todelliset kasvonsa."

Suomen venäläistämisohjelmaa ja keisarin asemaa sivuavan romaanin päätösosaa sävyttävät sotasairaalamiljöön sijasta lähinnä kartanoatmosfäärin kuvailu ja nostalgiaan taipuvaiset muistikuvat.

Teoksen romanttisuuteen taipuva, enemmän tai vähemmän osoitteellinen ja itsestään selvempi puoli korostuu. Vaikka myös loppujakso luo perusteltua vastakohtaa sodalle, kerronnan jännite hieman laskee.