Laineen Kasperi - Pako-Laine

Laineen Kasperin Pako-Laine on räppärin sooloista tähän mennessä paras. Vaikka välillä tulee ikävä Saatana saapuu Sörnäisiin -albumin häröilyä ja edellisen Olet tässä-tuplalevyn joka suuntaan poukkoilevaa materiaalia, niin Pako-Laineeella kokonaisuus pysyy parhaiten kasassa.

Laineen biiseissä kuljetaan usein paikasta a paikkaan b, niin fyysisesti kuin pään sisällä. Kertojäminä kommentoi ympäröivää maailmaa välillä lakonisestikin reippaasti kulkevien biittien päälle. Se oppiiko hän matkoilla mitään ei ole mikään itsestäänselvyys. Laine tyytyy lähinnä havainnoimaan, eikä tyrkytä valmiita vastauksia huomaamiinsa epäkohtiin.

Kantaaottavuus ei ole itsetarkoitus, vaan Laine osaa myös nauttia elämän pienistä asioista. Vaikka välillä elämä meneekin päin helvettiä, niin maailma on silti kaunis. Päällimmäiseksi jää fiilis valoisammasta tulevaisuudesta.

Levyn kohokohdiksi nousevat suvaitsemattomuuden mielettömyyttä käsittelevä 7 miljardia soluttautujaa ja presindentinvaalipäivästä kertova Blaa blaa blaa. Pako-Laine on tähän mennessä vuoden 2012 parasta suomen kielistä räppiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.