Lampaanköyrijä - Niall Griffiths

NIALL GRIFFITHS Lampaanköyrijä Suom. Moog Konttinen. Like 2008, 333 s.

Walesilaisen kirjailijan Niall Griffithsin paljon kehutun romaanin häkellyttävä nimi Lampaanköyrijä (alkuteos Sheepshagger, 2001), viittaa englantilaisten rivoon pilkkanimeen walesilaisista peräkylän asukeista. He ovat yhteiskunnan marginaalissa olevia, kulutuskeskeisen tietoyhteiskunnan muukalaisia, monasti nuoria syrjäytyneitä ihmisiä, joiden ainut projekti elämässä on erilaiset kemikaalit ja lopullinen itsetuho.

Romaanin päähenkilö Ianton on autistinen ja lukutaidoton vaistoihminen, vanhempiensa hylkäämä, moderni, jengissä elävä kolmikymppinen "peikko- ja susilapsi", jonka tuska on niin suunnaton, että hän ajautuu pöyristyttäviin tekoihin. Hän tappaa raa`asti kolme nuorta ihmistä ilman näkyvää syytä.

Griffiths kuvaa tätä irrationaalisen väkivallan kasvuympäristöä osana turvaverkkojärjestelmän hajoamista. Varsinkin pienen lapsen sieluun tarttuu kaikki maailman moska ja kuona, jonka hän kostaa sitten myöhemmin.

Siirtolaisena omassa maassaan

Griffithsin romaanin yksilötarinan alla kulkee poliittinen allegoria, vertauskuvallinen ulottuvuus walesilaisen identiteetin hauraudesta, turhautuneisuudesta ja itsetuhoisuudesta; toisen luokan kansalaisuudesta, eräänlaisesta "siirtolainen omassa maassaan" -identiteetistä.

Griffiths kuvaa walesilaistä, kaunista postikorttimaisemaa täysin päinvastaisesta näkökulmasta. Sielullinen labyrintti syntyy ahdistuksen ja pelon jähmettyneinä, matearialistisina muotoina, ihmissielun luolina ja putouksina. Iantonin mielentila ja maiseman groteski jähmettyneisyys ovat yhtä, kaoottinen mielentilan labyrintti, josta vain väkivaltainen purkaus johtaa ulospäin.

Iatonin ahdistunutta mielentilaa kuvaa hyvin Griffithsin kirjoittama huomio osana päähenkilön sisäistä monologia: "...aivan kuten koko maailma olisi salaliitossa kidutuksen välityksellä..."

Griffithsin kerronta rakentaa äärimmäisen tarkkaa kokemuksen- ja elämyksenmuotoista lähikuvaa Iantonin sisäisestä maailmasta ja hänen ulkoisesta mykkyydestään.

Kerronnassa hyvä intensiteetti

Griffithsin hektistä kerrontaa siivittää sekä vanhatestamentillinen armottomuus että kohtalonomaisuus. Siihen yhdistyy "nietzscheläinen" dionyysinen musta elämän hurma, aivan samalla tavoin kuin hänen ihailemansa kirjailijan ja rocklyyrikon Nick Caven romaanissa Kun aasintamma Herran enkelin näki (Like 1992). Päähenkilön sisäisen monologin kuvauksessa on taas nähtävissä William Faulknerin proosan intensiivistä vaikutusta, kokemuksen paatoksellista ja elämyksellistä lähilukua.

Lampaanköyrijä etenee tarinana kolmella rintamalla. Taustalla ovat Iantonin varhaiset lapsuudenmuistot, pelko, ahdistus ja eristyneisyys. Sitten on hänen kaoottinen ja kypsymätön nykyhetkensä, huumeet ja syrjäytyneisyys. Ja sitten vielä Iantonin sekopäisen ystäväpiirin dialogit ja spekulaatiot Iantonin persoonasta ja hänen tekonsa syistä.

Kaikki nämä elementit osana moralismista vapaata elämänkuvausta.

Griffiths on äärimmäisen intensiivinen ja taitava kertoja, mutta toistoa ja selittelyä hän ei kykene aina välttämään. Mielikuvien synnyttämiseen riittäisi joskus elliptisempikin ilmaisu, vihjeenomaisempi kerronta. Nyt varsinkin kirjan hurja naturalismi syö osittain tätä erillisyyden tragediaa. Toisaalta lukijan synnintunnon herättäminen vaatii näitä voimasanoja ja slangikielen manauksia.

Lampaanköyrijä on ehdottomasti tärkeä ja merkittävä romaani. Muistutus lukijalle siitä, mitä lähimmäisen rakkauden kuolema saattaa pahimmillaan merkitä.

HANNU WAARALA

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.