Lars Levi Laestadius. Yksi mies, seitsemän elämää.

JUHA PENTIKÄINEN & RISTO PULKKINEN

Lars Levi Laestadius. Yksi mies, seitsemän elämää.

Kirjapaja 2011. 205 s.
Ruotsin kirkon pappi, saamelaisalueilla enimmäkseen asunut ja identiteetiltään saamelainen Lars Levi Laestadius (1800−1861) saarnasi Muonionjoen rannalla Karesuvannossa ja Pajalassa Köngäsen kylässä.

Nykypäivä tietää Laestadiuksen kauaskantoisena herättäjänä. Harvempi tuntee hänet Lapin mytologian, tarinaperinteen, etnografian sekä ekologian, kasvien ja eläinten uraauurtavana tutkijana tai uskonnonfilosofina. Herätysliikkeen alkuunpanijaksi Laestadius ei itseään mieltänyt.

Kääntymyksen hän koki, sairastelun valmistelemana ja myyttisen lappalaisnaisen Marian "taivaan iloja" kuvaamia kertomuksia kuunneltuaan 1844. Laestadiuksen fanaattinen, "liikutuksin" kehystetty ja raadollisilla kielikuvilla väritetty julistustyö käynnistyi pietistispohjaisten kansanherätysten perustalle.

Tieteilijän hurmos

Suoraan hengellisten tekstien ohella Laestadius kirjoitti muun muassa uskonnonfilosofisen Hulluinhuonelaisen ja Lappalaisten mytologian katkelmat sekä kasvitieteellisiä kirjoituksia. Botanistina hän oli Carl von Linnén oppilas, joka löysi luonnosta uskonnollisen kokemuksensa maaperän - yhdessä kukassa on "ihanin Luojan työ".

Luomakunnan ihmeet johdattivat kohti kutsumusta, jonka puolesta hän lopulta oli valmis uhraamaan myös kulttuuri-ihmisyyttään. "Tieteellisillä ja poliittisilla ansioilla ei Jumalan edessä ole mitään arvoa, ne eivät ole hyveitä."

Hurmoksellisuus, näyt, profeetallisuus leimasivat heränneen Laestadiuksen piiriä ja työtä, joskin hänessä näkyy aina säilyneen myös tieteellinen persoonansa.

Elämän keskeisiin kohtiin kuuluu toimiminen kuningas Louis Philippen (Ludvig Filip I) järjestämän ranskalaisen tutkijaretkikunnan Lapin-oppaana. Tähän - ja Ranskasta esitettyyn tilaukseen - liittyi myös laajamittaisten saamelaisaiheisten Mytologisten katkelmien synty.

Kokoelman vaiheet; aineiston katoaminen, unohtumiset, löytymiset ja päivänvaloon tulemiset ovat jännittävä osa Juha Pentikäisen ja Risto Pulkkisen arvokasta, tiedoiltaan erittäin yksityiskohtaista ja sellaisena myös työläslukuista tutkielmaa.

Aine ja henki

Mytologiakatkelmissa Laestadius todistaa hengen tosiolevaisuutta. Modernina tieteenharjoittaja hän kuitenkin voi hyväksyä yliluonnollisen vasta, kun luonnollista selitystä on ensin tutkittu.

Hän tuntee luonnonuskonnon ja on perehtynyt aineellisiin ilmiöihin, mutta henkimaailman todellisuutta hän pitää salaisuutena, josta tietoisuus ei voi saavuttaa välitöntä kuvaa. Tästä huolimatta Laestadius ei epäile "heränneiden" kokemuksia, joissa henkimaailmalla on paikkansa.

"Tutkivan etnografin ja mytologin ja tarinaperinteen tarkastelijan roolit kamppailevat samassa persoonassa heränneen papin tuntojen kanssa", kirjan tekijät sanovat.

Tiedot saamelaisten etnisestä uskonnosta sulautuvat saarnoihin. Luonnonuskonnon ja paranormaalien ilmiöiden sekä kristillisen pelastushistorian yhdentymät tekevät Laestadiuksen hahmosta ja psykologisoivastakin tuotannosta erityisellä tavalla kiintoisan.

Aatehistoriallisesti hän liikkui valistuksen ja romantiikan risteysalueilla. Hän hyväksyi romantiikan luonnonvitalismin, mutta ei spekulatiivisuutta. Hän vastusti valistuksen rationaalista seurakuntaelämää. Äidillistä naista idealisoivana hän taipui näkemään Kristuksen hahmon feminiinisenä.

Aineellinen ja henkinen ovat rinnakkaisilmiöitä, ja Hulluinhuonelaisessa Laestadius nimeää psyyken ja ruumiin luonnolliset intohimot elämän primus motoriksi. Siksi ihmiseltä vaaditaan vastuuseen pohjaavaa tarkkaavaisuutta. Uskonnollinen passio toteutuu moraalin tietä Pyhän Hengen johdatuksessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.