Laulu jatkuu, juuret taipuvat sydämiksi

NÄYTTELYT

VEIKKO HIRVIMÄKI,

FRANÇOISE JAQUET

Petäjäveden Vanhan seurakuntatalon galleriassa 27.7. saakka

Veikko Hirvimäen veistoksia ja installaatioita oli esillä toista vuotta sitten Galerie Forsblomilla. Nyt osa näistä teoksista on saanut sijansa kuvanveistäjän kotikunnassa Petäjävedellä talossa, jossa taiteilija on aikoinaan käynyt rippikoulunsa. Samassa tilassa on esillä myös Hirvimäen vaimon, Françoise Jaquet'n teoksia.

Hirvimäelle talon hirsiseinät herättävät toki muistoja, mutta ripustuspohjaksi herkille installaatioille ne luontuvat vaikeasti.

Alustaksi valitun pahvin aaltoilevuus vie valitettavsti jonkin verran tehoa teoksilta. Joillekin vaimon paperiteoksille tumma hirsiseinä sen sijaan sopii hyvin.

Jämäkästi lattialla puolestaan seisovat tai istuvat miehen kokoiset sudet, jotka ovat osa Hirvimäen Meidän täytyy puhua

-sarjasta.

Paikalle tuodut sudet ovat suhteellisen vanhoja, jo vuosina 2000-2003 veistettyjä. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä, millaisia muita suurikokoisia teoksia Jura-vuorilla asuva Hirvimäki nykyisin veistelee.

Tuoreita ovat Laulu-sarjaan kuuluvat installaatiot, jotka ovat viimeksi olleet esillä Kölnissä. Niiden yksityiskohdat kertovat taiteilijan ajatuksista, läheisyydestä luontoon ja suhteesta tuonpuoleiseen.

Kiinnostava yksityiskohta on lahnan rakosta muotoiltu aurinko sekä erilaiset "hengen asumukset", joiden pinta on käsitelty pigmentillä.

Maalia on käytetty myös muualla rituaalihahmoissa. Niistä voisi ounastella, että taiteilija haluaisi vielä kerran ottaa nuoruutensa pensselit sannasta. Vai onko niin, että suutarin on pysyttävä lestissään? Joka tapauksessa Hirvimäki on matkannut kauaksi kivimöhkäleistä, joita hän vielä 2000-luvun alussa käsitteli.

Toisaalta osa installaation yksityiskohdista on sen laatuisia, että ne soisi näkevänsä isossa muodossa, itsenäisinä veistoksina.

Juurisydämiä ja värigrafiikkaa

Osaksi Françoise Jaquet'n teokset jatkavat siitä, mihin Hirvimäki jää.

Vaivaiskoivusta ja pajusta taivutettu, humalalla solmittu Parfume de fleur on naisellinen vastine aviomiehen raskaille luonnonmateriaaleista tehdyille susiveistoksille.

Näyttelyn parasta antia Jaquet'n osalta on kuitenkin pigmentillä käsitellyt juurisydämet, joissa kliseinen muoto on päihitetty voimakkaalla materiaalin tajulla.

Keskellä muodostelmaa, punaisten, vihreiden ja luonnonväristen sydänten joukossa on yksi yveskleinin siniseksi maalattu sydän.

Françoise Jaquet'n viimeaikaiset teokset, joissa hän on yhdistänyt itse tehtyä paperia, erilaisia kohomuodostelmia sekä pigmenttiä sen sijaan ovat vielä ikään kuin kehittelyn asteella. Ne ovat kauniita, mutta niistä on vaikea löytää aineksia johonkin aikaa kestävään ja omintakeiseen taideteokseen.

Lähempänä omaa käsialaansa sveitsiläissyntyinen Françoise on värillisissä grafiikan vedoksissaan, joita kyllä olisin mieluummin katsellut erilleen kehystettyinä kuin suurelle pahville leviteltynä. Näin lähekkäin aseteltuina teokset valitettavasti syövät toisiaan. Ehkä myös vedosten suurempi koko olisi lisännyt niiden tehoa.

MARJATTA HIETANIEMI

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.