Laura Honkasalo - Eropaperit

KIRJAT

LAURA HONKASALO

Eropaperit

Otava 2009, 412 s.

Laura Honkasalon (s.1970) romaani Eropaperit kuvaa eläytyvästi ihmissuhteiden perustilanteita. Niihin sisältyvien käännekohtien myötä muodostuu kipua karttamaton kuva etenkin ihmisten välisistä sidonnaisuuksista ja menneisyyden raskauttavasta vaikutuksesta nykyhetken tilanteisiin.

Kirja ei varsinaisesti yllätä lukijaansa, mutta sen kerronta on taitavasti rakennettu ja kieli kauttaaltaan rikasta. Useiden tarinalinjojen lomittuminen on saatu toimimaan harvinaisen jouhevasti.

1960-luvun ilontäyteiset kesät saaressa tuovat etualalle Sinin ja Jokken suhteen sekä perhe-elämän ensimmäiset onnenhetket. Varhaisaikuisuuden valoisien takaumien kontrastiksi asettuu avioeron tuoma käänne samoin kuin saarta emännöineen energisen Leean, Sinikan anopin, masentunut muistelu mielisairaalan osastolla vuosikymmeniä myöhemmin.

Toiveet ja menetykset tekevät tarinan leikkauskohdissa satuttavaa kulmaa, ja yksittäiset kuvat kertovat näissäkin usein enemmän kuin paljot sanat. Kuusivuotias Sara keittiössä katsomassa, kun isä istuu pöydän ääressä vettä valuva talvitakki yllään, tuo eron lohduttomuuden ja aikuisten maailman tavoittamattomuuden esiin lapsen silmin.

Juuri lapsen sisäisen maailman kuvaajana Honkasalo onnistuu teoksessa hienosti. Lapsen joutuminen ikään kuin kahden tulen väliin äidin ja isän uusien perheiden vuoksi on perin tavallista erotilanteissa. Silti se on aina syvästi yksilöllistä kokemusmaailmaa, mikä vaikuttaa monin tavoin oman minuuden prosesseihin vielä pitkälti aikuisuudessa.

Kolme naista

Tämäntyyppisen ihmissuhderomaanin toisinaan stereotyyppiset hahmot vältetään onneksi enimmältään: anopin ja miniän suhde on kliseestä poiketen lämmin ja tiivis, eettisiin ihanteisiin nojaava ekoihminen vaikuttaa epätavallisen itsekeskeiseltä, ja elegantin edustusrouvan huolenpito lähimmistään on kuvattu mielenkiintoisesti.

Teos on selvästi naisnäkökulmainen miesten jäädessä paitsioon, paitsi kuvauksen kohteina. Romaanin kertojina on mainitut kolme eri-ikäistä ja eriluonteista naista, ja Saran aikuistuessa kirjan lopussa naisten muodostama kuvio laajenee menneestä tulevaan.

Vaikka teoksen dialogi ei kaikilta osin ole täysin luontevaa ja henkilöiden puhetapoja erottelevaa, se yhtä kaikki tuo esiin keskeisten naispäähenkilöiden sisäistä kokemusmaailmaa ja muokkaa kokonaiskuvasta psykologisesti kiintoisan vyyhdin.

Kattavana motiivina teemassa kulkee äitien suhde lapsiinsa, joihin kytkeytyvä muunnelma anopin ja miniän suhdekin tässä kirjassa on. Ihmissuhdekiemuroissa erityyppinen vallankäyttö, sanomattomat motiivit sekä manipuloinnin yksilölliset keinot ovat tärkeässä osassa.

Eeva Kilpi on eräässä tekstisssään kirjoittanut, miten omituista tavallaan on, ettei ihminen ymmärrä elämäänsä, vaikka itse sitä elää. Tämä tulee ilmaistuksi myös Eropaperien henkilöiden elämässä: miten kaikki voi muuttua niin yllättäen ja miksi elämä oikein meni niin kuin meni.

REIJA PALTTALA