Laura Save - Paljain jaloin

Laura Save oli poikkeuksellinen esikoiskirjailija. Hän ennätti kirjoittaa elämänsä aikana yhden ainoan kirjan, mutta ei ehtinyt saada tietoa kirjansa julkaisusta. Hän menehtyi 28-vuotiaana viime vuonna.

Paljain jaloin romaanin päähenkilö, Laura Save on vaihtamassa pojalleen vaippoja, kun puhelin makuuhuoneessa soi. Siitä hetkestä elämä nyrjähtää toiselle raiteelle. Epäily polven kierukkavammasta paljastuukin osteosarkoomaksi, luusyöväksi reisiluussa.

Teos pohjautuu kirjailijan muistoihin ja päiväkirjamerkintöihin. On korostettu sitä, miten tapahtumat ja muistot tarvitsevat aikaa, etäännytystä ennen kuin niistä saa toimivaa kirjallisuutta. Tämän teoksen kohdalla väite ei pidä paikkaansa. Teos on harvinaisen kypsä, kirkkaalla katseella kirjoitettu, hyvin läheltä ja samaan aikaan riittävän etäisyyden päästä tehty dokumenttiromaani.

Kuka tahansa voi kirjoittaa sairauskertomuksensa, mutta vaatii taitoa tehdä siitä lyhyellä aikavälillä näinkin toimiva teos, keskellä hirmumyrskyä.

Romaani jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa maailma suistuu raiteiltaan. Hoidot alkavat ja taistelu syöpää vastaan. Ympärillä oleva maailma muuttuu. Kaikki näkyy syövän läpi. Lääketieteen opinnot jäävät tässä vaiheessa mutta hoitojen edistyessä jatkuvat vimmaisella kiihkolla. Alussa elämää kuitenkin hallitsevat toisenlaiset opinnot, opettelu elämään pelon ja epävarmuuden keskellä.

Romaanin toisessa ja kolmannessa osassa, jossa pelko on jo asettumassa taloksi, ja jossa hyvät uutiset ovat harvinaisia, on hämmästyttävää, miten teksti muuttuu kypsemmäksi. Kauhun lisääntyessä toinen taso kulkee vierellä, huomaamattaan.

Saven ansio on se, että hän kirjoittaa kaiken auki häpeilemättä ja rankan huumorin lävistämänä. Hän ei pelkää näyttää olotilojaan, vaan kuvaa ne juuri niin tarkasti kuin jaksaa. Näin teksti pelastaa lukijaansa koko ajan eikä yksin toista syöpäpotilasta, vaan minkä tahansa ongelman kanssa kamppailevaa ihmistä. Suostuessaan avoimeen kauhuun ja hätään teos on jumalallinen todistus elämästä.

Voiko 28-vuotias nuori nainen olla vanhus? Voi. Save todistaa sen sanoillaan: ”Elän oman elämäni vanhuutta ja käyn läpi samoja asioita kuin vanhukset: kropan raihnaistumista, sairastamista, kuoleman läheisyyttä, elämästä ja asioista luopumista.” Hänen elämänsä oli lyhyt, mutta yhtä kokonainen kuin lähellä yhdeksääkymmentä kuolleen ihmisen.

Romaanin edetessä nuori pari vaihtaa asuntoa kaksi kertaa. Ensimmäisestä niin sanotusta syöpäasunnosta päähenkilö haluaa vimmaisesti eroon. Toisesta valoisammasta asunnosta muutetaan viimeinkin omistusasuntoon, joka on unelmien täyttymys.

Saven elämä murretaan moneen pieneen palaan ennen kuin vuorossa on ”kolmas asunto”, jonka hän viimeinkin uskaltaa sanoa ääneen, ja josta viimeinkin uskaltaa varata paikan. Voiko näin katastrofaalisessa tilanteessa olla armoa? Laura Save todistaa: voi!