Leena Ihmemaassa - Leena Ihmemaassa

LEENA IHMEMAASSA

Leena Ihmemaassa

Sony
J enni Vartiainen, Anna Puu, naapurin Amanda Jenssen, näin ensi alkuun, ovat artisteja, joihin Leena Ihmemaassa on esikoisalbumin perusteella helppo sekoittaa. Vaikeampi on sanoa, miltä X Factorissakin kuultu Leena Tirronen kuulostaisi ilman kaikenkattavaa tuotantopakkelia. Sitä hetkelle tyypillistä, joka erottaa nykyiset duffyt Nancy Sinatran ja Dusty Springfieldin kaltaisista esikuvistaan. Sillä vintageilluusio on luotu taas kerran.

Levy on ihan ok kokonaisuus, josta löytyy tuttu lista: turvalliset radiohitit, pari balladia ja vähän rajumpaa. Ilmiönä kiinnostavampi on levyn kehys.

Aloitusbiisiä Kaninkolo Leena Tirronen on rustannut myös itse. Laulun minä näkee hakatun naisen ja kännisen lapsen. Raskas todellisuus saa hänet kaipaamaan toiseen maailmaan, elokuvaohjaaja Tim Burtonin viime vuonna ehostamaan Liisan Ihmemaahan. Jos oma kokemus on näin ylimalkainen ja Hollywood-rahtia, eikö hahmojen voisi antaa kertoa? Tyytyä tulkitsemaan?

Mitään luovuuden leikkiä ei ole Elviira Niemisen ja Janne Rintalan tekemä erobiisikään, Viimeinen kerta. Kaunis balladi kyllä. Sen suloinen sukulainen on Surunkorento. Molemmat albumin eliittiä ja niitä biisejä, joista ei heti tule mieleen toinen artisti.

Singlet kummastuttavat. Ne eivät ole syntyneet erottumaan, pikemmin kylkiäisiksi genrensä joukkoon. Kun albumin ensimmäinen single Piru julkaistiin, mielleyhtymä Ruotsin Idolsista tuttuun Amanda Jensseniin oli ilmeinen. Ja levykotelostailausta katsomalla näyttää, että sitä vartavasten on haettu. Pikkuinen peroksiblondi menneisyydestä käy raskailla. Jenssen tosin tekee sen paremmin.

Voimaisamman varjo on myös toinen single Onnun. Leenasta mitään tietämättömälle se kuulostaa Jenni Vartiaisen uudelta biisiltä. Kyllin tenhoavaa radiopoppia, ei sen enempää.

Se on levyn ja ilmeisesti tuottaja Rauli Eskolaisen ongelma. Tyttö nahkarotsissa ja printtipaidassa on jo haalistunut monissa (levyn)kansissa. Ja tyttö kukkamekossa lintuhäkkeineen. Ja filmikameran takana. Kansien stailausvalintana se kertoo liiankin hyvin, millaista musiikkia on luvassa.

Se jää mysteeriksi, kuka Leena Tirronen on. Ja jos hän ei osaa sitä itse kertoa, tuottajan tehtävä olisi kaivaa nuoresta naisesta muutakin kuin pahimmat erokliseet ja maailman tuskallinen paino.

Niin ikään tuottajan tehtävä olisi ennustaa, poimia pinnan alta uuden aamun siemeniä. Pikemmin kuin rynnätä ajan alelaareihin ja repiä niistä puettava kokonaisuus, jota ensi joulun lahjapakettiin ei kuitenkaan kehtaa kääriä. Toinen vaihtoehto on klassinen ajattomuus, mutta sitä ei nyt ole haettu.

Leena ei näitä haukkuja kuitenkaan ansaitse. Hänessä voi hyvin olla ainesta, joka kukkii vielä ilman kuosejakin. Kun vain jatkaa laulamista ja tarkkailee elämää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.