Leena Kirstinä: Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa (WSOY 2014. 475 s.)

Joulukuussa 90 vuotta täyttävästä Kirsi Kunnaksesta on moneksi. Hän on modernisti, joka ei ole taipunut kaavoihin ja muotovaatimuksiin. Hän on lastenkirjailija, joka leikkii sanoilla ja ymmärtää myös, että sanat myös liukuvat ja pakenevat tiehensä. Hän on suomentaja, jonka tärkeimpiä kieliä tässä suhteessa ovat espanja, viro, englanti, ruotsi ja saksa. Hän on uudenaikaisine aapisineen alkuopetuksen uudistaja. Hän luottaa lapsen oivaltamiskykyyn ja haluaa varjella ensisijaisesti lukijan tulkinnan vapautta.

Kirsi Kunnas on klikkeihin sitoutumaton yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän puhuu vahvasti sekä kaupunkimiljöön suojeltavien rakennusten että luonnon puolesta. Hän on akateemikko ja kunniatohtori, ja hän on toiminut kirjailijoiden sananvapautta ajavan Penin Suomen osaston puheenjohtajana.

Emeritaprofessori Leena Kirstinän teos Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa tuo esille kaikki nämä puolet ja vielä paljon enemmänkin. Kirstinä on kirjoittanut teoksensa niin tutkijana kuin ystävänäkin, mutta tästä ei seuraa optisia näköharhoja eikä kiusallisia sisäpiirimuisteluksia.

Kirstinä kuljettaa rinnakkain Kunnaksen elämänvaiheita ja tämän teoksia, joita hän tarkkalukee rakenteita ja kuvastoa yksityiskohtaisesti eritellen. Kirstinä ei kuitenkaan selitä runoja tyhjiin vaan kunnioittaa runojen moniulotteisuutta.

Silti Kirstinä hahmottelee suoranaista kunnaslaista runouskäsitystä, jossa huumori, rytmi ja runon melodia ovat tärkeitä. Kunnakselle runoilijan tehtävä ei ole kuvien jäljentäminen.

Linja on johdonmukainen: vielä 1980-luvun lyriikassaan Kunnas kehottaa lukijaa avautumaan mystiikalle ja hylkäämään kuivakkaan rationaalisuuden. Myös käsitys kiinteästä minästä kyseenalaistetaan. Kunnaksen perusta on sekä biologiassa että metafysiikassa, mutta lopullisia totuuksia hän ei tarjoile.

Runon avoimuus on vapautta, ja Kunnas on ”elämänmyönteinen eksistentialisti”. Hänen mukaansa ”runouden kieli on aina ollut ja tulee olemaan lukijalle eräänlainen metafyysinen kokemus, arvoituksellinen, selittämätön ja huimaavia oivalluksia sisältävä.”

Helsinkiläiseen taiteilijaperheeseen syntyneelle Kirsi Kunnakselle ulkopuolisuuden tunne on ollut jatkuva seuralainen. Nuoruuden keuhkoparantola-ajat opettivat taistelemaan itsesääliä vastaan. Haitula-hahmon Kunnas loi jo varhain kirjeissään vastavoimaksi sentimentaalisuudelle.

Kirstinä piirtää terävää kuvaa kirjallisuuspoliittisista ristiriidoista ja kaikenlaisista oikeaoppisuuden vaatimuksista. Kuvaavaa on, että 1950-luvun ilmapiirissä jo Kunnaksen muutto Tampereelle ja ”epäsäätyinen avioliitto” Jaakko Syrjän kanssa aiheutti aluksi karsastusta.

Pariskunnan täysipainoinen työ kustantamoissa pantiin kylläkin merkille. Välillä työ vei Jyväskylään ja takaisin Helsinkiin, mutta vähitellen Syrjän pariskunta antoi kasvot Tampereen kaupungille, vaikka he asuivat välillä maalla Ylöjärvellä.

Tiitiäisen satupuun (1956) siimeksessä on kasvanut monta sukupolvea, ja teoksesta onkin otettu jo 42 painosta.

Käänteentekevä oli myös 1968 ilmestynyt Aikamme aapinen, jossa ei kasvatettu ylhäältäpäin moralisoiden. Aloitin kansakoulun ensimmäisen luokan tuon aapisen kanssa, ja muistan, että se virkisti niin koululaisia kuin opettajaakin, sen verran uudistuksellinen se oli.

Syrjän veljeksistä Mikosta ja Martista tuli Eppu Normaalin kantavia voimia, mutta pienen Mikon sarjakuvia nähtiin Aikamme lukukirjassa (1969), ja 13-vuotias Martti kuvitti Puupuun ja käpypojan (1972).

Esimerkiksi suomennoksien avulla Kirsi Kunnas pystyi ottamaan kantaa menettämättä sitoutumattomuuttaan. Krylovin faabeleiden jälkisanoissa suomentaja huomauttaakin: ”Krylov saa meidät näkemään omatkin virkamies-koiramme, talonpoika-hevosemme, leijona-poliitikkomme, toisiaan ylistävät käki- ja kukko-kynäilijät, marakatti-maallikot tai sika-teknokraatit tieteen ja taiteen tammenjuuria tonkimassa.”

Viime vuosina Kunnakselle on suorastaan satanut palkintoja ja tunnustuksia. Tinkimätön, uuttera työ, jonka pontimena on rakkaus kieleen, ei jää enää paitsioon. Samoin Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa on arvokas ja perinpohjainen työ.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.