Leena Lander: Kuka vartijoita vartioi (Siltala 2015. 496 s.)

Kuka vartijoita vartioi

Leena Landerin romaani muistuttaa historiafaktoihin pohjautuvan tutkivan journalismin ja merijännärin kohtaamista.

Päätapahtumatasoja on kaksi. Suomalainen jäänkuljetusfregatti Palme joutuu merihätään jouluaattona 1895. Paikka on Irlanninmeri, Dublinin lahti, Kingstownin sataman suu. Miehistö selviää hengissä. Hätään lähtenyt pelastusalus sen sijaan kaatuu upottaen 15 ihmistä.

Vuonna 2012 tapahtuman vaiheita jäljittää Irlannissa suomalainen kirjailijatar, jonka mies on niin Estonian onnettomuuteen kuin entisen Jugoslavian kriisiin osallistunut rajavartioston kommodori. Miehen kauhukokemukset ja tunnemuistot luovat eläytyvää taustaa vuosisadan takaisille tapahtumille.

Katastrofien rinnakkaisuudet ovatkin Landerin romaanin yksi piirre. Molemmat kerronnan aikajaksot jopa liikkuvat joulunajan tapahtumissa, kristillisen syntymän (aaton) sekä tietäjien, lastensurman ja kasteen (loppiaisen) välissä. Näiden kahden viikon vertauskuvallisuus on ilmeinen ja samalla outo, kaoottinen, uudistava mutta lukijaa tulkintaan kutsuva.

Syiden ja seurausten merimerkit osoittavat lukuisiin ihmisiin, salattuihin ja paljastuviin rakkauksiin ja suhteisiin eikä vähiten ristiriitaisuuksiin laivanvarustajan, kauppakamarin, pelastusseuran ja muiden omistavien ryhmien itsekkäiden hyötynäkökohtien sekä köyhien dublinilaisten välillä.

Turkulaisesta lastenkodista karkumatkallaan Palme-laivalle jänikseksi päätyneen 12-vuotiaan Matiaksen ja pelastusaluksessa hukkunutta isäänsä itsepäisesti satamassa odottavan Sarah-tyttösen henkilöt ovat romaanin oleellinen liikuttaja. Niin ovat myös aikuisten motiivit, luonteet ja keskinäiset kontaktit ja historiat.

Kun suomalainen kirjailijatar tutkii haaksirikkoa romaaniaan varten nykyajassa, vuoden 1895?96 The Irish Timesin journalisti metsästää päällikköään uhmaten merenkulusta vastaavien irlantilaistahojen ja suomalaisen varustajan omahyväistä laskelmoivuutta.

Kehkeytyvät henkilöjännitteet näyttelevät merkittävää vaikutinta. Yhtä paljon Landerin romaani on täysipainoinen myös aihetta koskevan faktatuntemuksen vuoksi.

Teos hahmottaa tapainkuvaa niin kuninkaallisesta Britanniasta sekä irlantilaisesta ja suomalaisesta liikemiesatmosfääristä kuin sadan vuoden takaisesta lastenkohtelusta.

Henkilöhistoriat liittyvät dramaattisiin vaiheisiin monesti kaukaa ja välillä myös näennäisen erillisten sisäkkäisjuonien kautta. Toistuva onnettomuuden syiden pohtiminen puolestaan miltei uuvuttaa, mutta perustelee säteittäisen kerronnan keskikohtana paikkaansa. Raskaslukuisuutta huojentaa vaivattomuus, jolla romaani luo yhteyksiä henkilöiden sekä henkilöiden ja ympäristöjen välille.

Lasten ja eläinten viattomuus tuo kontrastia aikuiselle laskelmoivuudelle. Moraalin mustavalkoisuutta hämärtävässä ilmanalassakin oikean ja väärän ääriviivat pysyvät selkeinä.

Leena Lander yhdistää tihenevän ja rönsyilevän kerronnan. Uskottavuus ja mielikuvitus liittoutuvat milteipä edellisen eduksi. Painopiste ei ole meriromantiikassa, vaan dokumentin peilaamassa reaalielämässä Irlannissa ja osittain Suomessa nyt ja ennen muuta vuosisata sitten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.