Legendat kehässä

Takavuosien nyrkkeilysankarit Billy ”The Kid” McDonnen (Robert De Niro) ja Henry ”Razor” Sharp (Sylvester Stallone) houkutellaan 30 vuoden tauon jälkeen revanssiotteluun. Ensin asiasta kiinnostuu vain kaksikon tappelunhaluisempi osapuoli, mutta lopulta ottelusta muodostuu elämän käännekohta molemmille päähenkilöille ja heidän läheisilleen.

Kaksikko ei ole koskaan onnistunut rajoittamaan tappeluitaan kehään, vaan yksityiselämä on saanut osansa. Tuloksena on kaksi katkeraa miestä. Nyt kun mahdollisuus tilien tasaamiseen avautuu, alkavat myös pimennossa olleet jälkeläiset ja exät kaivautua esiin.

Legendat kehässä on puistattavan kliseinen sekä urheilukomediana että ihmissuhdedraamana. Lähinnä Adam Sandlerin tähdittämistä komedioista tunnettu ohjaaja Peter Segal ei saa näyttelijöistä irti mitään, eikä käsikirjoituskaan anna paljon mahdollisuuksia.

Koska sisältö on niin yhdentekevä, jäävät ulkoelokuvalliset seikat päällimmäisinä mieleen. Ei ole kriitikon tärkein tehtävä kommentoida näyttelijän ulkonäköä, mutta jos sillä on selvästi vaikutusta lopputulokseen, niin asiasta saanee mainita.

Stallonen kasvot ovat kirurgisten operaatioiden jäljiltä niin kireät, että hän ei juuri pysty muuntelemaan ilmeitään. Harvoin on näyttelijän katsominen ollut näin tuskallista. Tästä syystä elokuva ei oikein toimi edes kannustuksena liikunnallisiin elämäntapoihin.

Sanotaan, että urheilijan kannattaisi lopettaa silloin kun on vielä voitolla. Sama pätee soveltaen näyttelijöihin. Legendat kehässä on ehkä pahin riman alitus sukupolvensa parhaaksi tituleeratun De Niron jo vuosia laskusuhdanteessa olleella uralla.

Se, että Stallone ja De Niro ovat molemmat näytelleet myös hyvissä nyrkkeilyelokuvissa, tekee tästä tapauksesta vielä masentavamman – siitäkin huolimatta, että kyseessä on komedia.

Ohjaus: Peter Segal. Rooleissa: Sylvester Stallone, Robert De Niro, Kim Basinger ja Alan Arkin. Tyylilaji: komedia. K12.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.