Levyarvio: Asa luottaa uudella levyllä vanhaan reseptiin

Asa & Band

Uni näkee unta meistä

Roihis Musica

Arvio: 3/5

Ankaran julkisuushallinnan, brändistrategioiden sekä osavuosikatsauksiin verrattavan julkaisupolitiikan aikana ilahtuu esimerkiksi siitä, kun mikään edellä mainittu ei kiinnosta.

Asan edellinen levy julkaistiin joulukuussa. Julkisuuskonsultti sanoisi, että uuden levyn julkaisemissa vajaa pari kuukautta edellisen jälkeen ei ole mitään järkeä. Normaalisti levy julkaistaan, sitten hyödynnetään julkisuus ja kierretään vuoden verran klubeja ja festareita. Siirrytään keikkatauolle kunnes on taas uutta materiaalia.

Edes media ei pysy perässä. Asa on Teosto-palkittu, jo kauan aikaa sitten etabloitunut rapmuusikko ja monien arvostama lyyrikko. Nämä seikat yleensä takaavat mediahuomiota.

Loppuvuodesta 2016 yllätysjulkaisuna tullut Avar Uus oli todella hyvä levy, mutta siitä ei kirjoitettu juuri missään. Joulukuussa julkaistun Rakkauslauluja miehille -levyn vastaanoton voi katsoa yhä olevan kesken, koska se ei oikein ehtinyt edes alkaa. Eikä taida nyt alkaakaan, koska nyt on julkaistu jo Uni näkee unta meistä.

Asaa tai hänen taustajoukkojaan ei näytä myöskään kiinnostavan markkinointi. Sitä paitsi jos levyn syntyyn ei liity mitään koskettavaa tarinaa tai ei halua sellaista antaa, on hankalampi saada tekemisilleen huomiota.

Jos Rakkauslauluja miehille -levyllä Asa oli huolissaan nykyisestä keskustelukulttuurista, niin Uni näkee unta meistä on kuin jatkoa Loppuasukkaan (2008) ja Via Karelian (2009) slaavilaismelankolialle, jota läpäisee yhteiskuntakritiikki sekä mielenterveysongelmaisten ja vähempiosaisten tarinat. Eli ei mitään uutta Asalta.

Suosion myötä suomenkielinen rap on viime aikoina keskiluokkaistunut ja pitkälti alistunut kapitalismin sanelimiin narratiiveihin, joten Asan kaltaisille tekstittäjille on kentällä tilaa. Myös bändisoittoon perustuvat sovitukset kulkevat päinvastaiseen suuntaan nykyisten synteettisten ideaalien suhteen. Kauppakeskus Redin sijaan Asan musiikki kuulostaa edelleen yksikerroksiselta ostoskeskukselta.

Eikä kestoaiheista päästä mihinkään. Viisasten kivet luottaa nimenomaan lähiöostariromantiikkaan ja 2 x 18 käsittelee aikuistumista.

Sosiaalipoliittinen päätöskappale Surulliset Hiukset jazzsävyineen nousee kohokohdaksi yhdessä Etiäisiä Itikses -tajunnanvirtapsykoosin kanssa, vaikka taiteillaan siinä rajalla, missä kaikki on jo karikatyyrimäisen punaista.

Asalla on kunniallinen eetos, mutta se pohjautuu jo koluttuun estetiikkaan. Jäljelle jää koko ajan vähemmän mahdollisuuksia, että siitä syntyisi muistettavia musiikillisia hetkiä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .