Levyarvio: Asa teki levyllisen rakkauslauluja miehille

Asa

Rakkauslauluja miehille

Roihis Musica

Arvio: 4/5

Asan viime viikon perjantaina 30. marraskuuta ilman ennakkohypeä tai mainontaa suoratoistopalveluihin pamahtaneen Rakkauslauluja miehille -levyn oli alun perin tarkoitus ilmestyä jo vajaa vuosi sitten. Räppäri on kuitenkin työstänyt samanaikaisesti myös Asa & Band -kokoonpanon levyä, joten aikataulut ovat venyneet ja paukkuneet. Bändilevy on ilmestymässä varsin pian, mikä tarkoittanee vuoden 2019 alkupuolta.

Rakkauslauluja miehille saapuu maailmaan tietysti Asan oman Roihis Musica -pienlevy-yhtiön kautta. Musiikkinsa mainostaminen ja kaupallinen puoli vaikuttaa kiinnostavan kohta 40-vuotiasta pälpättäjää vielä aiempaakin vähemmän.

Faneille yllätysjulkaisut ovat taatusti mukavia. Pari vuotta sitten ilmestynyt Avar Uus -albumi julkaistiin samalla tyylillä, jolle Rakkauslauluja miehille on myös musiikillisesti luonteva jatke.

Hyvin väljänä teemana levyllä on sen nimen mukaisesti eri miehille osoitetut rakkauslaulut. Teksteissä liikutaan aiheiltaan hyvinkin asamaisissa maisemissa, eli räppäri on edelleen pienen ja huonompiosaisen ihmisen puolella. Hyvä mieli ja usko parempaan huomiseen on mukana läpi levyn, vaikka asiat saattavat olla hyvin huonossa jamassa.

Rakkauslauluja miehille -levyltä julkaistiin jo keväällä Love-niminen biisi, mutta musiikillisesti se ei silti ole jatkoa vuoden 2015 Love-levylle, joka oli kasattu pelkistä legendaarisen Love Records -lafkan levyiltä napatuista sampleista.

Uutuudella on moderneja biittejä muun muassa Kalifornia Kekeltä ja Sipulijaskalta, mutta myös perinteisiä soittimia. Hyvin vinoutunutta sointia varustettuna esimerkiksi saksofonilla ja trumpetilla.

Vaikka kansanmusiikki ja Balkan-humppa ovat hävinneet Asan musiikista jo vuosia sitten, niin modernit soundit miehen levyllä kuulostavat vanhan fanin korvaan edelleen vähän omituisilta ja tällä kertaa erityisen haastavilta. Levyn päätuottaja Tero ”Holtsu” Holopaisen käsittelyssä monipuoliset laulut kuulostavat aluksi jonkinlaiselta läpäisemättömältä äänimassalta, jossa ihmisäänet tai mikään instrumentti ei nouse toisen yläpuolelle.

Levy ei silti ole epäselvää puuroa, mutta vaatii melkoisen monta kuuntelukertaa auetakseen, vaikka monet melodioista jäävätkin päähän soimaan saman tien. Suosittelen tutustuman Asan pohdintoihin tällä kertaa aluksi hyvien kuulokkeiden avulla.

Niin hyvä kuin Rakkauslauluja miehille onkin, niin tuntuu siltä, että enemmänkin asiaa olisi ollut sanottavana. Ehkäpä Asa & Bandin tuleva levy täydentää kokonaisuuden.