Levyarvio: CMX teki ehyen kokonaisuuden kevyttä konerockia

CMX

Alkuteos

Ratas Music Group / Sony

Arvio: 4/5

CMX-yhtyeen 16. albumi Alkuteos tarjoaa paljon tuttua ja turvallista, kuulostaen vain ja ainoastaan CMX:ltä, viimeistään siinä vaiheessa kun A.W. Yrjänä alkaa laulaa.

Tässä vaiheessa uraansa orkesteri on kokeillut jo melkein kaikki temput ja tyylit, sekoittanut ja sovittanut laulunsa eri muotteihin, rehellisistä progepastisseista punkiin ja perinteiseen suomirockiin. Konesoundejakin on ollut, mutta nyt bändi nostaa ne uudella levyllään useassa biisissä pääosaan, unohtaen jo useaan otteeseen tarjoamansa massiivisen kitaravallin. Lopputulos on jonkin sortin sekoitus lämpimän kuuloista konepoppia ja progea.

Viimeksi syntikat ovat olleet näin tärkeässä osassa bändin vuonna 1996 ilmestyneellä Discopolis-albumilla. Se oli kuitenkin Alkuteokseen verrattuna melkoista paalujunttaa, täynnä luuppeja ja industrial-mausteita. Uudet laulut ovat soundillisesti hetkittäin hämmentävän kevyitä, mutta tarjoavat tekstipuolella painavaa asiaa. Korvaa miellyttää koskettimien lisäksi erityisesti pintaan miksattu basso, joka jyrää kerrankin kitarat alleen.

Yrjänän teksteissä tämänhetkisen maailmantilan ja ihmisyyden tarkkailu sekä kommentointi yhdistyvät alkuteoksiin, sekoittaen muun muassa vanhatestamentillisia pohdintoja nykyhetkeen. Levyn kannessa komeileva ympyrä voi näyttää ensisilmäyksellä vessapaperirullalta, mutta taitaa silti olla Ouroboros, käärme syömässä häntäänsä ja palaamassa alkulähteille – ikuisen kiertokulun ympyrä.

Yrjänä on kertonut yrittäneensä kirjoittaa vielä aiempaakin helpompia tekstejä, jotka jostain syystä on leimattu koko bändin olemassaolon ajan vaikeaselkoisiksi. Aiheiden käsittely symboliikan keinoin on kaikkea muuta, kunhan kuulija jaksaa nähdä vähän vaivaa.

Tällä kertaa lyriikat ovat positiivisempia, täynnä uskoa parempaan huomiseen, vaikka ihmisistä moni voikin tässä ajassa todella huonosti. Viime vuonna 50 täyttänyt Yrjänä vaikuttaa huutaneen vihansa ja kirjoittaneen kaikki negatiiviset lauseet ulos itsestään jo aiemmilla tuotoksilla. Äärisynkistely ei albumin äänimaailmaan sopisikaan, vaikka taiteilija edelleenkin ottaa kantaa.

Kappaleista päähän jäävät soimaan etenkin melodiset Paratiisin Eeva ja Verenpuna. Muutaman pyöräytyksen jälkeen levy alkaa kuulostaa kokonaisuudelta, jonka kiinnostavimpia kappaleita ovat pidemmät laulut kuten Elementa, Konx Om Pax ja Alkemisti. Ne vaativat kuitenkin toimiakseen ympärilleen albumin muut biisit, jotka tukevat kaikki toisiaan. Ainakaan tekstien punaisesta langasta ei saa kiinni vain muutaman kappaleen kuuntelemalla.

CMX onnistuu tavoitteessaan näyttää, ettei täyspitkä albumi formaattina ole kuollut. Alkuteos on yksi bändin ehjimmistä levykokonaisuuksista.