Levyarvio: David Byrne on palannut

David Byrne

American Utopia

WMG/Nonesuch

Arvio: 4/5

American Utopia on David Byrnen ensimmäinen sooloalbumi peräti 14 vuoteen. Entinen Talking Heads -nokkamies on Grown Backwardsin jälkeen käyttänyt aikansa erilaisiin kollaboraatiohin sekä pienempiin projekteihin, ja päätyy nyt ruotimaan kotimaansa henkistä ilmastoa itselleen ominaisella tyylillä.

Toisin kuin moni ikätoverinsa, Byrne ei tyydy ikämiesrokkarin nostalgisiin trippeihin, vaan haluaa selvästi tehdä uutta ja tuoretta musiikkia. American Utiopialla äänessä on inspiroitunut ja innostunut taiteilija.

Sähköisesti säksättävä lähiökuvaus Everybody’s Coming To My House on uutta Byrneä parhaimmillaan. Hienolla torviriffillä maustettu kappale on kirjoitettu yhteistyössä pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Brian Enon kanssa, ja tuottajagurun kosketus kuuluu vahvasti albumin muillakin raidoilla. Voikin vain ihmetellä, miksi albumi on julkaistu pelkästään Byrnen nimellä.

Ainoa huti on gospel-henkinen Everyday Is A Miracle, jonka korni teksti osoittaa, että Byrnen naivismikin voi saada liialliset mittasuhteet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.