Levyarvio: Elias Gould tarjoaa poppia pikakelauksella

Elias Gould

LP

Warner / PME Records

Arvio: 2/5

Elias Gouldin ensimmäinen täyspitkä levy ilmestyy vihdoinkin, vuosien odotuksen jälkeen. Myös näyttelijänä tunnettua muusikkoa on tituleerattu laulaja-lauluntekijäksi, jonka perusteella miehen musiikin voisi kuvitella olevan akustista tunnelmointia. LP on kuitenkin kaikkea muuta, liiankin kompakti kymmenestä kappeleesta koostuva kokonaisuus modernia poprockia.

Gould on kertonut työstäneensä levyä alun perin Tehosekoittimesta ja Saimaasta tutun Matti Mikkolan kanssa, mutta nakanneensa puolentoista vuoden työn roskiin, koska lopputulos ei kuulostanut häneltä. Wäinö Walleniuksen ja Olli Palmusen tuottamana LP:n soundit ovat kohdillaan ja biiseissä riittää tarttuvia kertosäkeitä, mutta levyn hittihakuisuus alkaa puuduttaa jo muutaman kappaleen jälkeen.

Albumilla on mittaa vain puoli tuntia, eli jokaisen biisin pituus on noin kolme minuuttia. Kaikissa kappaleissa kertosäe pamautetaan ilmoille suunnilleen saman tien, sitä ja säkeistöä toistetaan muutaman kerran ja sitten biisit loppuvat kuin seinään. Lauluista ei jää moisella pikakelauksella useankaan kuuntelukerran jälkeen mitään mieleen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .