Levyarvio: Eromusiikkia kokonaisen albumin verran

Esa Eloranta

Jotain ilmassa

Turenki Records

Arvio: 3/5

Esa Eloranta tuli suomalaisille tutuksi jo 1980-luvulla Garbon nokkamiehenä. Oululaisyhtye yhdisteli musiikissaan riuskaa, jenkkityyppistä rokkia ja tarinallisia suomenkielisiä sanoituksia. Nämä elementit eivät ole hävinneet Elorannan soolomateriaalista, vaikka herra onkin liukunut iskelmällisempään suuntaan.

Eloranta on kolmenkymmenen vuoden aikana ehtinyt tehtailemaan lauluja muun muassa Jorma Kääriäiselle, Katri Helenalle, Matti Eskolle sekä lukemattomille muille. Jotain ilmassa on Elorannan yhdeksäs sooloalbumi.

Levy kertoo eroamisesta. Kyseessä on teema-albumi isolla t:llä, sillä mukaan ei tosiaan mahdu mitään muita aiheita. Viesti on väännetty rautalangasta vielä levyn kanteenkin, jossa nököttää lentoon lähtevä korppi vihkisormus suussaan.

Albumin tekeminen on varmasti ollut katarttinen kokemus Elorannalle, mutta kuulijan kannalta tematiikka muuttuu jossain vaiheessa turhankin alleviivaavaksi.

Parhaimmillaan hän pystyy tekemään läpikäymästään prosessistaan sellaisia koskettavia lauluja kuten Hiljaisuus tai Surusilmäinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.