Levyarvio: Haloo Helsingin laulajan soololevy huhuilee takaisin 1970-luvulle

Ellips

Yhden naisen hautajaiset

Vallila Music House

Arvio: 4/5

Haloo Helsingin laulaja-basisti Elli Haloolle, eli Elisa Tiilikaiselle täytyy nostaa hattua, sillä hänen Ellips-sooloprojektinsa on pirteänrohkea veto. Yhden naisen hautajaiset -albumi ei voisi olla juuri kauempana Haloo Helsingin modernista pop-rockista. Muusikolle itselleen tyylinvaihdos ei ole mitenkään radikaali, sillä levy ammentaa lähinnä 1970-luvun progesta ja rockista. Eli musiikkityyleistä, joista Tiilikainen on intoillut jo teinivuosistaan lähtien.

Tiilikainen kuvaili Ellipsiä sekä sooloprojektiksi että bändiksi. Hän on säveltänyt ja sanoittanut kaikki levyn laulut, mutta mukava hippiprogepläjäys albumista muodostuu yhdessä bändin ja tuottaja Matti Mikkolan kanssa tehtyjen sovitusten myötä.

Levy- ja keikkakokoonpanossa soittaa Suomen kovimpia muusikoita – rummuissa on Sami Kuoppamäki, bassoa pompottelee Juho Kanervo, Timo Kämäräinen soittaa kitaraa, HIM:istä tuttu Janne Puurtinen koskettimia ja Markus Pajakkala vastaa puhallinsoittimista.

Ammattimuusikoiden ulosannissa kuuluu soittamisen riemua, eikä Ellips ole tainnut olla vain yksi työ muiden joukossa. Biisit etenevät ilman turhanpäiväistä briljeerausta, vaikka esimerkiksi Kämäräinen intoutuukin sooloilemaan kitaransa kanssa juuri sopivasti.

Tehosekoittimesta ja Saimaasta tuttu Mikkola on juuri oikea mies tekemään mahtipontista ja leikittelevää soundia, ilman että se kuulostaa pelkältä menneen vuosikymmenen larppaukselta. Levyn äänimaailmaa voikin kehua ajattomaksi.

Singlebiisinä jo julkaistu Maailma on rikki kuuluu levyn parhaimmistoon, mutta muita lauluja on ehkä turha nostaa toisten yläpuolelle. Yhden naisen hautajaiset on tarkoitettu esikuviensa tavoin kokonaisuudeksi.

Soiton ja sanoitusten välillä on mukava ristiriita, sillä lyriikat ovat melkein pelkkää pahaa oloa. Kappaleissa lauletaan synkistä asioista, ihmisistä joilla menee huonosti ja eksistentiaalisesta kriisistä. Maailmantuska tuntuu hetkittäin jopa liiankin lohduttomalta, mutta laulut onnistuvat silti tarjoamaan vertaistukea samojen ongelmien kanssa painiville kuulijoille.

Vaikuttajina voisi luetella noin sadan artistin ja bändin listan, mutta todetaan vain, että Tiilikainen on todellakin kuunnellut Pink Floydia, Queenia, Camelia ja Kingston Walliakin.

Hän on yhden Suomen suosituimman bändin keulakuvana vähän etuoikeutetussa asemassa, jossa voi tehdä juuri niin huuruisen hippiprogelevyn kuin tahtoo. Tiilikainen on silti luonnollisesti pienen ihmisen puolella, huolehtien ja haluten auttaa niitä joilla ei mene yhtä hyvin kuin hänellä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .