Levyarvio: Hyvä aloitus soolouralle

Jutta Rahmel

Varjot kulkevat mukanani

Omakustanne

Arvio: 3/5

Suomalaisen kansanmusiikin ahkerimpiin nuoriin muusikkoihin kuuluva Jutta Rahmel tunnetaan parhaiten kanteleyhtye Kardemimmeistä. Pohjolan musiikkiperinteitä hän tutki Unaja-duossa.

Nyt Rahmel haluaa ottaa entistä enemmän vastuuta ja osoittaa ikiomaa luovuuttaan. Varjot kulkevat mukanani on täysin Rahmelin itsensä sanoittama, säveltämä, sovittama ja tuottama.

Radioheadin, Spice Girlsin ja kansanmusiikin parissa kasvanut Jutta Rahmel kertoo viehättyvänsä viileästä pop-estetiikasta. Lyriikoissa vuorottelevat urbaani elämäntapa ja kunnioitus luontoa kohtaan. Nimikappaleessa liikutaan raitiovaunulla, korkkareilla ja tennareilla. Lumiset kuuset -kappaleessa perille yritetään päästä hiljaista hiekkatietä pitkin.

Rahmelin viileä estetiikka ei tarkoita eteeristä maalailua tai varjoissa himmailua. Muusikko haluaa, että hänet huomataan. Välillä runsautta on liikaa, ja tyyli olisi persoonallinen ilman jazz-sovituksiakin. Rahmel on kehittynyt erityisesti laulajana ja hän antaa äänensä kuulua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.