Levyarvio: Ilmavoimien Big Band herättää Anssi Tikanmäen Maisemakuvat uudelleen eloon

Ilmavoimien Big Band & Pepa Päivinen

Maisemakuvia Suomesta

Omakustanne

Arvio: 4/5

Anssi Tikanmäki julkaisi ensimmäisen Maisemakuvia-levynsä vuonna 1981, ja se humahti heti läpi kansakunnan kollektiivisen tajunnan. Suomi oli saanut uuden musiikillisen muotokuvansa.

Sittemmin säveltäjä on laatinut muutamaan otteeseen lisää kotomaan kuvia, ja nyt on aika kypsä jo toisten näkemyksille. Ilmavoimien Big Bandin loistoidea on tuottanut levyllisen uusia sovituksia jo klassikkoasemaan kohotetuista kappaleista.

Jos kohta Kiutaköngäs, Aamu lakeuksilla, Savolainen metsä ja Valkeakosken tehtaanpiiput ovat olleet ne suurimmat hitit (tältä levyltä puuttuvan Tuusulan moottoritie -kappaleen ohella), uudet orkesterinäkemykset yhdeksän eri sovittajan voimin tuovat nyt tasapäisinä rinnalle vähemmän tunnettuja sävelmiä.

Ja on juuri kuten Tikanmäki itse on tästä levystä lausunut: hänen sävellyksensä ovat saaneet ihan uuden elämän. Alkuperäisten tulkintojen progesävytteinen henki on korvautunut ison orkesterin monipuolisella äänimaailmalla. Levytys on Ilmavoimille komea saavutus, orkesterin soitanto kun on energistä, taidokasta ja sävykästä.

Produktio on onnistunut kahdesta muustakin hyvästä syystä. Ensinnäkin se luottaa täysillä Tikanmäen melodiikkaan, sillä siinä on musiikin elinvoimaisuuden perimmäinen perusta. Toiseksi se tuo yhden yksinäisen solistisen äänen liimaamaan kokonaisuuden yhteen.

Pepa Päivinen hallitsee saksofoniperheen pienimmästä suurimpaan, ja nyt tätä monipuolisuutta hyödynnetään tappiin asti. Fonin äänirekisteristä riippumatta Päivinen lataa improvisaatioihinsa hienosti jäsenneltyä tarinaa ja hurjan määrän tunnetta.

Tikanmäen musiikki on viime vuosina kokenut renessanssia, ja samalla säveltäjän oman orkesterin konserteille on syntynyt ihan uudenlaista kysyntää. En ihmettelisi yhtään jos myös tämä bigband-sovitelmien kooste alkaisi elää omaa elämäänsä ja kuluisi jatkossa pitkään isojen orkesterien käytössä pitkin Suomea.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .