Levyarvio: Inkvisition uusin levy kuulostaa kuntoutuspajan tuotokselta niin hyvässä kuin pahassa

Inkvisitio

Toivo

Omakustanne

Arvio: 3/5

Inkvisitio on soundiltaan kuin pehmoinen nojatuoli ja pari mukavaa tyynyä, mutta pinnan alla piilee pirullinen ydin.

Kansikuvien perusteella kyseessä ei ole enää aivan nuorisolaisten soittoporukka, mutta levyn tekstit raastavat kuvia kuin tarkkisluokan kevätretki taidemuseoon. Minä halusin eilen rakastella / mutta sinä et saanut erektiota, toteaa levyn miessolisti lakonisesti – eikä kyseessä ole ainoa kerta kun viulun, kitaroiden ja perkussioiden leppoisa taputtelu saa levyllä jyrkän kontrastin teksteistä.

Yleissoundi levyllä on tunkkainen ja epäilin sen olevan perua treenikämpän kelamankasta. Albumi on kuitenkin äänitetty, miksattu ja masteroitu arvostetuissa etelän studioissa, joten estetiikan tumppuus lienee harkittua.

Seppo Kansanojan laulut tuntuivat alkuun olevan velkaa Absoluuttisen Nollapisteen taiderokille. Pinnan alta paljastuva pohjavire on kuitenkin lähempänä 70-luvun suomalaista sympatiaa kuin Liimatan ja kumppaneiden hapanta, lahnamaista sarkasmia. Tuleepa albumin värikkäistä ja hulluttelevista sovituksista ajoittain mieleeni jopa The Cardiacs.

Kokonaisuus kuulostaa lopulta sekä hyvässä että pahassa kuntoutuspajan tuotokselta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.