Levyarvio: Mikko Joensuu on tehnyt poikkeuksellisen albumitrilogian, jollaista ei ole suomalaisessa populaarimusiikissa aiemmin nähty

Mikko Joensuu

Amen 3

Svart Records

Arvio: 5/5

Yksi kuuluisimpia popmusiikin kaanonin albumitrilogioita on David Bowien niin kutsuttu Berliini-trilogia. Elektronimusiikki- ja ambient-vaikutteinen kokonaisuus nimettiin tosin trilogiaksi vasta viimeisen osan eli Lodgerin (1979) markkinoinnin yhteydessä.

Halutessasi voit oikeastaan ottaa kenen tahansa artistin kolme levyä käsittelyyn ja nähdä niissä trilogian.

Ei Mikko Joensuukaan varsinaisesti albumitrilogiaa suunnitellut, kun aloitti soolomateriaalin työstämisen kymmenen vuotta sitten. Masennusta ja uskonnosta luopumista käsittelevä albumi kuitenkin kasvoi lopulta kolmeksi levyksi, jotka artisti on julkaissut nyt puolen vuoden välein. Yhtenä kolmen levyn julkaisuna kokonaisuus olisikin ollut liian raskas, sillä trilogian yhteiskesto on reilusti yli kolme tuntia.

Country- ja folk-vaikutteinen Amen 1 käsitteli ahdistusta, elektronisempi Amen 2 vapautumista ja nyt ilmestyneellä Amen 3:lla helluntailaisuudessa kasvanut Joensuu jättää hyvästit kaikelle entiselle. One last look at this house / The house I was born / I’m leaving it now behind, hän laulaa levyn 12-minuuttisessa aloituskappaleessa Birth, joka kasvaa alun kirkkolaulu-intron ja syntikkamaton jälkeen komeaksi shoegaze-äänivalliksi – kunnes se murenee raunioiksi, joiden pohjalta versoaa kaunis pianomelodia.

Birth on ällistyttävän hieno kappale ja trilogian parhainta antia ja muistuttaa siitä, kuinka taitava Joensuu oli shoegaze-estetiikassa jo edellisen yhtyeensä Joensuu 1685:n aikoihin.

Kuten edeltäjänsä, myös Amen 3 on musiikillisesti kallellaan saksalaisen elektronisen musiikin perintöön: 14-minuuttinen Perfect Patterns on silkkaa Neu!:ta 70-luvun kosmisessa hengessä ja paras kuulemani Neu!-pastissi pitkään aikaan, vaikka krautrock-referenssit suomalaisessa indiemusiikissa saavuttivatkin saturaatiopisteen jo kauan sitten.

Trilogian edetessä kappaleet ovat pidentyneet koko ajan. Pisin Amen 3:n kappaleista kestää 19 minuuttia – mikä saattaa kuulostaa hengästyttävältä ja jopa tarpeettomalta poplevyn kontekstissa – mutta sille on syynsä. Nopeiden annospalojen sijaan Joensuu haluaa antaa kappaleille tilaisuuden hengittää ja upota kuulijan tajuntaan. Pitkien, hypnoottisten kappaleidensa ansiosta trilogia on musiikillisen elämyksen lisäksi myös vahvasti visuaalinen kokemus. Tämä on toisaalta myös rajoite, sillä Amen-levyt vaativat keskittymistä ja sopivan kuuntelukontekstin. Niitä ei voi vain ohimennen vilkaista, kuten Spotifyn Top 50 -listaa.

Katarttinen päätösraita Pearly Gates sinetöi kokonaisuudelle melankolisen ja puhdistavan lopun. Joensuun täytyi tehdä tämä ensisijaisesti itselleen, mutta trilogian ahdistuksen ja luopumisen teemat ovat luonnollisesti universaaleja. Ansaitusti tänä keväänä Teosto-palkittu artisti on tehnyt niin laadultaan kuin muodoltaan poikkeuksellisen trilogian, jollaista ei suomalaisessa populaarimusiikissa ole aiemmin nähty.

Kun on koko elämänsä uskonut ja lopulta myöntää, ettei Jumalaa ole olemassa, niin merkitysten torni tulee rymisten alas. Amen-trilogia kuvaa tähän liittyvät tunteet poikkeuksellisella intensiteetillä, joka on samaan aikaan ahdistavaa että hyytävän kaunista.