Levyarvio: Muumit ei taivu hyviksi biiseksi

Useita esittäjiä

Moominvalley Soundtrack

Sony

Arvio: 1/5

Uutta brittiläis-suomalaista Muumilaakso-animaatiota sanotaan kalleimmaksi suomalaiseksi sarjaksi koskaan. Kahden kauden budjetti on ollut 20 miljoonaa euroa. Ensimmäinen kausi on jo melkein kokonaan katsottavissa Yle Areenassa.

Sarja kierrättää 1990-luvulla nähdyn Muumilaakson tarinoiden juonia. Joskin alkuperäisen sarjan eksentrisyys on tiessään ja tilalla on mahdollisimman isolle kansainväliselle yleisölle suunnattu siloteltu kokonaisuus, josta ei tartu mukaan oikein mitään.

Sarjaan on tilattu myös kappaleita kansainvälisiltä tekijöiltä. Kappaleet on nyt koostettu yhdelle levylle, jota myydään polleasti neljänä eri värisenä vinyylinä sekä cd:nä.

 

Mukana on kansainvälisesti tunnettuja nimiä kuten islantilainen Emiliana Torrini, tanskalainen poptähti ja ruotsalainen folk-pop duo First Aid Kit. Suomesta mukana on Alma, Ellinoora sekä Roosberg, jonka muodostavat Chisu ja Jori Sjöroos. Kaikki kappaleet ovat varta vasten sarjaan tehtyjä alkuperäisteoksia.

Paperilla kaikki näyttää aika hyvältä, mutta lopputulos on jotain kammottavan ja kamalan väliltä. Niin uusi Muumilaakso-sarja kuin sen soundtrack ei tee kunniaa muumeille ja Tove Janssonin perinnölle. Jos Jansson oli työssään edistyksellinen, Muumilaakso on suorastaan taantumuksellinen.

Lähes jokainen soundtrackin kappaleista rakentuu disneymäiseen, söpöön hirviöindie-ajatukseen, että ollaan jossain kaukana kotoa ja metsässä on jännää. Kappaleet tuntuvat tehdyn yhden mielikuvan pohjalta ja tiukkojen raamien sisällä.

Sarjan teemakappale I’m Far Away on MØ:n käsialaa. Se on hienoine puhallinsovituksineen orgaanisempaa kuin MØ:n oma tuotanto.

Niin ikään Starlight eroaa merkittävästi Alman edm:stä. Bossanovamainen kappale rakentuu Alman vahvan äänen ja varsin vinhojen jousisovitusten varaan.

Tekijäkaarti on nimekäs ja taitava, mutta syntyy vaikutelma kuin Muumit olisi brändinä liian Apple, että sitä uskaltaisi tulkita edes hieman rohkeasti. Sarja on ensisijaisesti suunnattu lapsille, mutta ei heitäkään tarvitse aliarvioida. Roosbergin hiljalleen kasvava The Author erottuu edukseen joukosta ja kunnioittaa Muumien alkuperäisideaa.

Kappaleet kuten – apua mitä nimiä – All Small Beasts Should Have Bows In Their Tails, Free Spirit ja There’s Something in the Forest olisi hyvin voinut jättää tekemättä, sillä niitä on ihan tarpeeksi hissien, risteilylaivojen käytävien ja lahjapuotien tarpeisiin.

Kenties 20 miljoonan budjetilla panokset ovat niin kovat, että riskejä ei uskalleta ottaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .