Levyarvio: Nikolai Bladin uusin on romuluisen kaunis levy

Nikolai Blad

Kotiinpaluu

Karkia Mistika

Arvio: 4/5

Nikolai Bladin kaltaisiin laulaja-lauluntekijöihin ei törmää joka päivä. Turhan yrittämisen tai laskelmoinnin sijasta hänen musiikistaan löytyy sopivassa suhteessa sisältöä, taitoa, karismaa sekä kauneutta.

Blad aloitti levyjen tekemisen jo 1990-luvun puolivälissä ja tahti on pysynyt tasaisen hitaana näihin päiviin saakka. Edellisen albuminsa Asunnoista puheen ollen hän julkaisi vuonna 2011, minkä jälkeen miehestä ei ole juurikaan kuulunut.

Edeltäjiään selvästi sähköisempi Kotiinpaluu on siis tervetullut julkaisu, eikä siihen syventyvä kuulija joudu varmasti pettymään. Blad ja hänen kaksihenkinen taustabändinsä (Juha Kujanpää, Matti Saarinen) vangitsevat kuulijan mielenkiinnon pienieleisillä ja romuluisilla lauluilla, joissa kohtaavat slaavilainen melankolia, folk, blues ja tango. Maestron kitarismi nousee hienoimmin esiin albumin instrumentaaliraidoilla (Puujalkatango, Soitinko huonoon aikaan).

Blad on omintakeinen sanoittaja ja yleisilmeeltään tummalla levyllä keskiöön nousevat muun muassa sota, läheisen poismeno ja ihmisen suhde luontoon. Kokonaisuus ei kuitenkaan käy liian raskaaksi, sillä hän osaa värittää tekstejään huumorilla sekä herkullisen absurdeilla käänteillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.