Levyarvio: Pyhimys yhdistää melodiset pop-vaikutteet pohdiskelevaan ja synkkään lyriikkaan

Pyhimys

Tapa poika

Johanna Kustannus

Arvio: 4/5

Mikko Kuoppala, eli Pyhimys esitti yhdeksännen pitkäsoittonsa Tapa poika kokonaisuudessaan ennakkoon jo viime marraskuussa Helsingin Valkoisessa salissa. Jo tuolloin tuli selväksi, että nyt ilmestyvän albumin kappalemateriaali on todella vahvaa, ja ainakin Pyhimys-asteikolla vähän aiempaa pirteämpää.

Kuoppala onnistuu nyt paremmin siinä, mitä hän yritti jo edellisellä vuonna 2015 ilmestyneellä Pettymys-albumillaan. Räppärin synkän pohdiskelevat tekstit kohtaavat rehelliset pop-vaikutteet ja tarttuvat kertosäkeet. Niiden välinen ristiriita toimii.

Teflon Brothersin jäsenenäkin tunnetun Pyhimyksen ura ampaisi kunnolla nousuun viimeistään uudelta levyltä julkaistujen Kynnet, kynnet ja Jättiläinen-singlejen myötä.

Pitkäjänteistä työtä vuosikausia tehnyt Pyhimys on tietysti ollut suosittu hiphop-piireissä jo vaikka kuinka kauan, mutta nyt melkein kahdeksan miljoonaa striimausta Spotifyssa keränneiden hittien avulla pälpättäjästä on tullut melkein koko kansan räppäri.

Niin toimivia lauluja kuin singlet olivatkin, niin ne lähtevät kunnolla lentoon vasta osana levykokonaisuutta, saadessaan pitkäsoiton muut kappaleet ympärilleen. Albumikokonaisuus on Kuoppalalle edelleen tärkein formaatti, ja jos tässä ajassa olisi mahdolllista pärjätä muusikkona ilman singlejulkaisuja, niin niitä ei häneltä kuultaisi ehkä lainkaan.

Monikansallisen Universal-yhtiön alamerkki Johanna Kustannuksen A&R:nä työskentelevä Kuoppala ymmärtää tietysti nykyisen musiikkibisneksen realiteetit.

Levyllä on mukana melkoinen kööri vierailijoita, tuottajia ja säveltäjiä. Sanoituspuolellakin parissa biisissä apua ovat antaneet kirjailija Miki Liukkonen ja Miljoonasateen Heikki Salo. Silti Tapa poika ei ole sekasotku, vaan nimenomaan toimiva kokonaisuus, jonka soundi ei ole sidoksissa tämän hetken trendeihin.

Pyhimyksen tekstit ovat aivan selvää jatkumoa Juice Leskisen, Tuomari Nurmion ja Ismo Alangon kaltaisille suomirockin sanoittajamestareille, vaikka hän operoikin musiikillisesti eri genressä.

Tapa pojan alkupuoli tarjoaa maailmantuskaa yleisellä tasolla, loppua kohden olo paranee ja hetkittäin ahdistavalta kuulostava musiikki ei ainakaan lisää kuulijan ahdistusta, vaan päinvastoin vähentää sitä. Pyhimyksen tarkoituksena on kertoa kuulijalle, ettei tämä ole ongelmiensa kanssa yksin.

Tapa poika on yksi Pyhimyksen parhaita levyjä.