Levyarvio: Saara Aalto haluaisi olla iso poptähti ja esiintyä massiivisten produktioiden tukemana, mutta hyvät biisit puuttuvat

Saara Aalto

Wild Wild Wonderland

Sony

Arvio: 2/5

Suomalaisen popmusiikin historiassa tuskin kenenkään on haluttu breikkaavan yhtä paljon kuin Saara Aallon. Ei myöskään tule mieleen artistia, joka on halunnut itse breikkaavansa myös yhtä kovasti.

Opportunismi ja pyrkyrimäisyys ovat tehneet Aallon uran seuraamisesta paikoin hyvin kiusallista. Siinä missä Alma taustatiimeineen sai kansainvälisen hypekoneiston kiedottua pikkusormensa ympärille kuin leikkiä vaan, Aalto on jämähtänyt todistelemaan osaamistaan kykykilpailuohjelmien luuppiin. Alman kansainvälisen suosion taustalla on paljon määrätietoista työtä ja oikeita henkilöitä oikeissa paikoissa, mutta ennen kaikkea todella hyviä popbiisejä.

Alman suosio tekee Aallon kannalta kiusallisesti läpinäkyväksi sen, että kun kansainvälisiä populaarimusiikin markkinoita katsotaan, kykykilpailuohjelman voitolla saati kakkossijalla ei ole paljoakaan merkitystä. Striimit eivät tule televisiosta, johon Aalto on liiaksi keskittynyt.

Kun Alman isoin hitti Chasing Highs on kerännyt Spotifyssa lähes 80 miljoonaa striimiä, Aallon suurin oma hitti Monsters jää alle kolmeen miljoonaan.

Kuin lohdutuspalkintona Yle tarjosi aina kykykilpailuohjelmien kakkoseksi yltävälle Aallolle paikan Suomen euroviisuedustajana ilman karsintoja. Näin Aalto ei voinut tulla enää kakkoseksi, vaan sen sijaan jakaa kolme palkintosijaa itsensä kanssa: yleisö sai äänestää viisukappaleeksi joko Monstersin, Queensin tai Dominosin.

Nyt euroviisujen edellä Aalto julkaisee uuden levynsä Wild Wild Wonderland, joka tukeutuu kolmeen euroviisuehdokkaaseen sekä tukkuun uusia biisejä. Voisipa sanoa toisin, mutta vanhat ongelmat eivät ole poistuneet.

Aallon ongelma ei ole koskaan ollut taidon puute, päinvastoin, mutta tämän päivän popmarkkinoilla ei olla kiinnostuneita virtuositeetista. Whitney Houstonin I Will Always Love You -venytyksien aika meni jo, nyt kaivataan isoja persoonia. Vestan ja Alman kaltaisten artistien suosiota nostaa erinomaisten kappaleiden ohella vähintään yhtä paljon heidän joukosta erottuvat persoonat.

Wild Wild Wonderland on kokoelma b-luokan tuolta puolen poimittuja geneerisiä sävellyksiä ja tuotantoratkaisuja, joista ei jää mitään muistijälkiä. Iso-Britannian X Factorissa yhtenä Aallon parhaista suorituksista pidettiin Björkin “taidepop-pläjäystä” It’s Oh So Quietia. Omassa tuotannossaan Aalto kaihtaa kuitenkin riskejä viimeiseen asti.

Kunnianhimoista popmusiikkia ei ole koskaan ollut liiaksi, mutta Wild Wild Wonderlandin tarjoamaa vaatekauppatapettia kyllä yllin kyllin.