Levyarvio: Serot johdattelee minimalistisella ilmaisullaan Keski-Euroopan klubeille

Otava

Serot on erityisesti kahdesta syystä kiinnostava yhtye. Ensinnäkin sen rohkea, poikkeuksellisen minimalistiseen ja toisteisuuteen pyrkivä ilmaisu johdattaa Keski-Euroopan klubeille. Toisekseen se kumartaa hätkähdyttävän syvästi elektronisuuden edessä, muttei kosiskele tätä: kysymys ei ole vain rytmeistä ja loopeista, vaan soinnista ja soittajista sen takana, kuulijoista sen äärellä.

Samuli Kivelän, Ilari Kohtamäen ja Aleksi Kinnusen sulatusuunissa on tilaa tanssia, liikkua tai vain kellua. Toisella albumillaan kollektiivi on tuonut DJ-kulttuuriin ja staattisiin sirkulaatioihinsa enemmän jazzia, joka tekee kokonaisuudesta arvaamattomamman kuin edeltäjästään. Iiro Rantalan ja Verneri Pohjolan vierailu ei ainoastaan vie yhtyettä uusiin suuntiin, vaan vahvistaa sen omaperäistä tapaa edetä kappaleesta toiseen luoden vaikutelman alituisesta jatkumosta.

Otava ei kärsi puutteista, pikemminkin puutteiden puutteista. Paikoin jopa kliinisellä levyllä olisi enemmänkin sijaa pienelle rosolle. Onneksi avausraita Udun kaltaisia ulostuloja on lupa odottaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.