Levyarvio: Valoisa, loputon kesä

Sóley

Endless Summer

Morr Music

Arvio: 4/5

Islantilainen laulaja-lauluntekijä Sóley Stefánsdottir julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa vuonna 2011. Se esitteli raikkaan ja runollisen musiikintekijän, jonka persoonallinen, minimalistinen ja erilaisista kosketinsoitinsävyistä ammentava tyyli hurmasi kotimaansa kuulijat. Hyvin pian olivat auki ikkunat myös Euroopan indie-piireihin.

Etunimellään esiintyvän Sóleyn vahvuudet ovat keinotekoisuutta kaihtava koristeellisuus ja kauniin kuulas sävelkieli. Toinen albumi, kaksi vuotta sitten ilmestynyt Ask the Deep tosin käänsi asetelman ylösalaisin: tummat sävyt, mustanpuhuvat sanoitukset ja hitaasti vyöryneet elektroniset äänimassat jättivät jälkeensä kysymyksiä taiteellisista päämääristä.

Kolmas albumi lupaa valoa jo nimensä puolesta. Endless Summer kutsuu kurkistamaan pastellinsävyisen kantensa alle, ja jo sen ensimmäiset sävelet soivat soittorasiamaista leikkisyyttä ja vesivärimäistä hempeyttä. Tämä kannattelee alkukesään erinomaisesti sointuvaa albumia, jolle myös elektroniset elementit sujahtavat kuin vahingossa.

Koskettimet, haitari ja usvaiset, vellovat melodiat. Ainakin ne tekevät tästä kesästä loputtoman.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.