Levyarvio: Verneri Pohjolan Pekka-levy nousee merkitykseltään paljon coverlevyä suuremmaksi

Verneri Pohjola

Pekka

Edition

Arvio: 4/5

Siinä missä Julian ja Sean Lennonin kömpelöhköt sekä epäkiinnostavat musiikkiurat olisivat jääneet täysin vaille huomiota ilman Beatle-isää, trumpetisti Verneri Pohjola on noussut kuuluisan isän taakasta huolimatta omin avuin yhdeksi maamme arvostetuimmista jazzmuusikoista. Hän on tehnyt sen jopa niin omaehtoisesti, että on saanut vaikutelman kuin hän välttelisi Pekka-isänsä musiikillista perintöä.

Verneri Pohjola onkin haastatteluissa avautunut vaikeasta sekä etäisestä suhteesta isäänsä. Siksi myös Pekka kuulostaa siltä, että se täytyi tehdä. Jos nyt ei sen takia, että tarvitsemme kaikista sävellyksistä aina uusia versioita – koska emme todellakaan tarvitse – mutta vähintään selonteon vuoksi. Onneksi levy on myös musiikillisesti onnistunut.

Muun muassa Wigwamin basistina soittaneen Pekka Pohjolan soolotuotantoa on versioitu verrattain vähän ja on aina iso riski tarttua kulttiartistin kanonisoituun tuotantoon, mutta Verneri Pohjolalla on kappaleisiin huomattavasti henkilökohtaisempi suhde. Hänen tukenaan on Tuomo Prättälä (Fender Rhodes -piano), Teemu Viinikainen (kitara), Mika Kallio (rummut) ja Antti Lötjönen (kontrabasisti).

Sekoilu seestyy eli Madness Subsides kasvaa kvintetin käsissä lähes 14-minuutin pituiseksi matkaksi komeine sooloineen. Viinikainen ja Lötjönen tarttuvat institutionaalisiin soolo-osuuksiin rohkeasti ja tuloksena on yksi levyn kohokohdista.

Melankolinen ja seesteinen kappale päivitetään myös nykyaikaiseen asuun elektroniikkaa hyödyntäen. Se kuulostaa juuri Miles Davisin ennakkoluulotonta eetosta fanittavalta Verneri Pohjolalta ja tekee kappaleesta koskettavan kohtaamisen isän ja pojan välillä.

Paljon Wigwamin aikanakin esitetty Nipistys eli Pinch esittelee puolestaan intensiivisempää Pohjolaa ja edustaa levyllä perinteisempää paahtoa. Kappale sopiikin paremmin jazz-yhtyeelle sovitettuna kuin pop-yhtyeelle. 70-luvun puoliväliä kohden mentäessä Wigwamin miehistöstä puolet eivät olisi edes halunneet esittää Pekka Pohjolan monimutkaisia kappaleita.

Kätkävaaran lohikäärme -albumilta on poimittu peräti kaksi kappaletta. Nimikappaleen lisäksi mukaan on otettu Inke and Me, jonka Pekka Pohjola kirjoitti avioeron aikaan. Lienee ollut raskasta tarttua näin henkilökohtaisiin kappaleisiin, mutta levyn leikkaa läpi aidosti vapautunut tunnelma ja kunnioitus materiaalia kohtaan. Tribuutin tai coverlevyn sijaan Pekka nousee merkitykseltään paljon suuremmaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.