Levyarvio: Viehättävän boheemi ilta

Bowman Trio, Jaska Lukkarinen Trio & Black Motor

Berlin 27.10.2017

We Jazz

Arvio: 4/5

Berlin 27.10.2017 -livealbumi on kiehtova lisä kotimaisten nykyjazz-julkaisujen joukkoon. Keski-Euroopan boheemia vaihtoehtokulttuurin pääkaupunkia nimeään ja kansitaidettaan myöten hehkuva kokonaisuus on äänitetty likimain vuosi sitten paikan päällä, Monarch-klubin uumenissa.

Kyntensä näyttivät kolme kovaa kolmikkoa, joista kaksi on keikkunut suomalaisen jazzin kärkisijoilla hyvän tovin.

Albumin avaava Bowman Trio on kuitenkin kovaa vauhtia raivaamassa tietään heidän joukkoonsa. Tarkka ja tiedostava tiimityö on yhtyeen valtti, ja Tomi Nikun hillittyä trumpetinkäsittelyä on ilo kuunnella.

Rumpali Jaska Lukkarisen kaikin puolin mainion trion illan anti on terhakkaan alun ja kokeellista hurmosta luukuttaneen Black Motorin välissä. Yhtye täydentää keskittymistä vaativaa konsertti-iltaa viehättävästi ja vetreästi.

Kulttimainetta nauttiva Black Motor puolestaan lumoaa uusilla kappaleillaan. Viipyilevä Lähempänä taivasta saa aivan uutta potkua ulkoa kuuluneen hälytysajoneuvon sireenistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Jude Law palaa äkkiväärän paavin rooliin

Jyväskylä Sinfonia: Kauneinta kirjoitettua – Alttoviulisti Lilli Maijala soittaa keskiviikkona lempisäveltäjäänsä Mozartia

Eteläkorealainen Parasite-elokuva voitti parhaan näyttelijäkaartin palkinnon Screen Actors Guild -gaalassa

Näkökulma: Juice kertoo Leskisestä ja Tove Janssonista – Elämäkertaelokuvan nimi on tyypillisesti lohduttoman tylsä

Kirja-arvio: Missä vaiheessa se Kekkonen puhuu? – Tasavallan Presidentti -yhtyeen rumpalilta julkaistiin muistelmat

Kirja-arvio: Kuin jännitystarinaa – Jyväskyläläinen Tenho Immonen teki ansiokkaan historiikin surf popin legendasta The Beach Boysista

"Tämä on nyt tätä lavastajien taikaa" – Huoneteatterin Tarkastaja saapuu -näytelmän kakunpäällyskirsikka ovat tietyllä tavalla hyvin erityislaatuiset lavasteet

Gösta Serlachiuksen taidesäätiö hankki Anselm Kieferin Kalevala-teoksen – Esille Mänttään maaliskuussa

Salaperäisen kuvaajan valtava elämäntyö löytyi sattumalta – Valokuvamaailman sensaation näyttely avautui Suomessa

Kirja-arvio: Kosto on suolainen – Margaret Atwoodin kekseliäs sovitus Shakespearen Myrskystä on teatteriharrastajan unelmaromaani

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.