Levyt: Spigu kurottaa gospelmaisiin korkeuksiin

Spigu

Kiehuvan järven maa

Helmi Levyt

Arvio: 4/5

”Onks tää jotain mitä Juice on kirjoittanut, vai onko tää mun elämää?”, pohdiskelee laulaja-lauluntekijä Spigu tuoreessa Juicen elämää -kappaleessaan. Parisuhteen päättymistä kauniisti käsittelevä kappale pitää sisällään aimo annoksen juicemaista patetiaa, mutta musiikillisesti ollaan kaukana Leskisen tönköstä suomirockista.

Helsinkiläisen Spigun eli Ville Linnan juuret löytyvät amerikkalaisesta kantrista, jonka hän on kytkenyt jo kahdella aiemmalla sooloalbumillaan tyylikkäästi kotimaiseen lauluntekijäperinteeseen. Eikä nyt puhuta Freud, Marx, Engels & Jungin 80-luvulla Härmään tuomasta kossunkäryisestä kantrista, vaan Townes Van Zandtin, Guy Clarkin ja Kris Kristoffersonin tyylisestä, herkemmästä tunnelmoinnista.

Linnan intressit musiikintekijänä eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään kantriin: hän oli tekemässä yhtä viime vuoden parhaista kotimaisista albumeista eli popyhtye Hullu Ruusun esikoista, ja on jo pidemmän aikaa vaikuttanut elokuvaohjaaja Jari Halosen luotsaaman Pyhä asetus -yhtyeen riveissä. Yhteinen tekijä kaikissa näissä projekteissa on musiikin orgaanisuus.

Spigun kolmas soololevy Kiehuvan järven maa jatkaa samoilla linjoilla kuin pari vuotta sitten ilmestynyt Viimeinen papukaija. Nykypäivän mittapuilla poikkeuksellisen lyhyt, alle puoleen tuntiin mahtuva kokonaisuus sisältää seitsemän napakkaa laulua, joista rentoutuneen juurevan soittovireen saavuttanut nelihenkinen taustayhtye onnistuu kuorimaan sen olennaisen irti. Simppeli on kaunista.

Albumin kutkuttavasti nimetty avausraita Salama McQueen ei otsikostaan huolimatta kerro punaisesta kilpa-autosta, vaan niin ikään parisuhteesta ja sen ongelmista.

Katkeransuolaisella kappaleella lauletaan rakkaudesta ja sen kuihtumisesta, ja nämä aiheet tuntuvat olevan kantavia teemoja tällä albumilla. Vaikeuksista huolimatta lauluntekijä kurkottaa lopuksi kohti valoa ja parempaa huomista.

Tulkinta ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, sillä sanoittajana Spigu on juuri sopivalla tavalla kryptinen.

Hänen tajunnanvirtamaiset tekstinsä eivät harhaudu päämäärättömän sanataiteen puolelle, vaan niistä löytyy aina myös jotain konkreettista, johon on helppo tarttua. Valmiiden ratkaisujen sijaan lopullinen kuva rakentuu jokaisen kuulijan omassa päässä.

Yhtään yhdentekevää raitaa Kiehuvan järven maalta ei löydy. Kokonaisuus kulminoituu albumin päättävään nimikkokappaleeseen, ja gospelmaisiin korkeuksiin nouseva laulu on Spigua parhaimmillaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.