Likeltä kaksi uutta yhteiskunnallista kirjasarjaa

Like alkaa tänä keväänä julkaista kahta uutta yhteiskunnallista kirjasarjaa.

Into on pamflettisarja, jossa avainsanoja ovat nopea reagointi ja uudet näkymät. Ensimmäinen julkaisu on Hanna Kuuselan ja Mika Rönkön Puolueet ja uusliberalismi, jossa poliitikkokaarti pohtii, miten taltuttaa puolueiden syvä kriisi ja saada politiikka uuteen nousuun.

Polemos on alun perin Tutkijaliiton ja osuuskunta General Intellectin käynnistämä sarja. Molemmat ovat edelleen mukana sarjan julkaisijana ja tuottajana. Sarjan tarkoituksena on herättää polemiikkia muuttuvasta työelämästä haasteineen ja ongelmineen.

WSOY kertoi viime vuoden lopulla ryhtyvänsä julkaisemaan pamflettikirjoja yhteistyössä Harri Nykäsen ja Jouni Tervon yhtiön Pulitzerin kanssa. Myös Tammi herättää eloon legendaarisen Huutomerkki-sarjansa. Uusitun sarjan teoksista ensimmäisenä ilmestyvät taloustoimittaja Seppo Konttisen Salainen pankkituki sekä kansanedustaja Heidi Hautalan Venäjä-teesit.



Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Keski-Suomen museon avajaisten ajankohta selvisi: siirtyi joulukuulta helmikuulle

Jyväskylän kaupunginteatterissa starttasi keskiviikkoaamuna 24 tunnin kulttuurifestivaali – yöllä voi vaikka nukkua installaatiossa

Levyarvio: Hyvin tehtyä musiikkia lapsiperheille – leikkimistä ei saa unohtaa, Tuomo Rannankari muistuttaa

"Honiini" ei kuulosta yhtä hyvältä kuin "hobitti", päätti kääntäjä Kersti Juva 1970-luvulla, ja loppu on historiaa

Sinfis soittaa musiikin Charlie Chaplinin Sirkus-elokuvaan lauantaina – Mykkäelokuvan ikoni Chaplin sulatti sydämet kulkurihahmollaan

Kurjien kelien ystävä Edu Kettunen kirjoittaa tuulesta ja sateesta tunnelmaa lauluihin – Pitkän uran tehnyt muusikko keikalla lauantaina Popparissa

Jyväskylän kaupungille 194 000 euron avustus – Tehtävänä kehittää Keski-Suomen kuntien nuorten kulttuuripalveluita

Joutsan Haihatuksessa valotaideviikonloppu, tilausbusseissa live-musiikkia ja paikan päällä esiintyy Kauko Röyhkä

Tv:n Kultainen Venla -ehdokkaat julki – nämä ohjelmat ja tekijät ovat ehdolla

Arvio: Kuulla ehkä voit tuulen soiton – Helvi Juvosen runojen juhlaesitys Jyväskylässä oli lumoava matka sanoihin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.