Lincoln

Steven Spielbergin Lincoln on kerännyt kaksitoista Oscar-ehdokkuutta. Veikkaan että tusinasta koukusta puolet tuo kalaa helmikuun 24. päivä.

Lincoln on hieno elokuva, mutta kyse ei ole pelkästään siitä. Elokuva-akatemia on perinteisesti pitänyt juuri tällaisista mahtipontisista, pohjimmiltaan optimistisista, tositapahtumiin perustuvista draamoista.

Elokuva välttää viisaasti ilmiselvät sudenkuopat. Lincoln ei kerro Yhdysvaltain suorastaan myyttisen 16. presidentin koko elämäntarinaa tai ole Lincoln Greatest Hits. Elokuva keskittyy vajaaseen kuukauteen vuoden 1865 alkupuolella.

Yhdysvaltain sisällissota on loppupuolellaan. Etelä näyttäisi ottavan turpiinsa. Kaatuneita on jo 800000. Kansakunnan tulevaisuus, yhtenäisyydestä puhumattakaan, on vaakalaudalla. Elokuvan juonellinen keskipiste on kongressin käsittelyyn pian menevä Yhdysvaltain perustuslain 13. lisäys, joka lopettaisi orjuuden.

Nykyään ajattelemme, että Yhdysvaltain sisällissodan ja orjuuden päättyminen olivat syy ja seuraus, joilla on suora yhteys toisiinsa. Näin ei oikeasti ollut. Monet katsoivat, että sodan päättyminen oli paljon tärkeämpi asia kuin orjakysymys. Orjuus ei ollut pelkästään ihmisoikeusasia, vaan myös juridinen ongelma. Väärin lopetettu orjuus ei välttämättä oikeasti lopettaisi orjuutta.

Republikaanipresidentti Abraham Lincoln (Daniel Day-Lewis) on lisäyksen takana koko sydämellään. Hänellä on muutama viikko aikaa käännyttää 20 demokraattiedustajaa omalle kannalleen. Voi kuulostaa hieman tylsältä, vaan ei sitä oikeasti ole.

Lincoln on rehellisen poliitikon synonyymi, monille lähes pyhä ihminen, varsinkin Yhdysvalloissa. Elokuvassakin hän on positiivinen hahmo, humaani demokratian kannattaja, jolla on sana hallussa. 13. lisäyksen suhteen Lincoln on kuitenkin tyylipuhdas pelinpoliitikko, jonka mielestä päämäärä pyhittää keinot.

Lincoln käyttää hyväkseen kaikkia poliitikon käytössä olevia vaikutustapoja. Niistä tavallisimmat ovat puheet, keskustelut ja lobbaaminen. Tarpeen tullen, eli usein, turvaudutaan myös kiristykseen, lahjontaan ja valehteluun. Kyllä, rehti-Abe myös valehtelee. Lahjonnassa ei käytetä suoranaisesti rahaa, vaan julkisten virkojen jakamista.

Harva asia on yhtä helppo ennustaa kuin Daniel Day-Lewisin kolmas Oscar. Pystin voisi lähettää miehelle jo nyt ajan säästämiseksi.

Day-Lewis tekee legendasta ihmisen, mutta näyttää meille myös sen, miksi Lincolnista tuli legenda. Lincolnilla on tapana kertoa muille opettavaisia humoristisia tarinoita tosielämästä. Day-Lewis tekee näistä monologeista uskomattoman intiimeitä ja intensiivisiä samanaikaisesti.

Oscareille voi tehdä tilaa myös Steven Spielberg, niin ohjaajana kuin parhaan elokuvankin tekijänä. Lincoln ei sisällä ääliöisänmaallista pönötystä.

Toki elokuva ylistää amerikkalaista demokratiaa mutta vain siksi, että Lincoln oli juuri USA:n presidentti. Mitään ei kuitenkaan alleviivata tai väännetä rautalangasta.

2,5 tuntia Lincolnia ei ole tippaakaan liikaa. Itse olisin kuitenkin lopettanut tarinan hieman aikaisemmin. Spielberg on kuitenkin minua taitavampi elokuvantekijä, joten hänen perustelunsa omalle valinnalleen ovat varmasti parempia kuin minun perusteluni niiden arvostelemiselle.

Ohjaus: Steven Spielberg. Päärooleissa: Daniel Day-Lewis, Joseph Gordon-Levitt, Tommy Lee Jones, James Spader, David Strathairn, Sally Field. Tyylilaji: draama. K12.