Linkin Parkin solisti Chester Bennington kuollut – löydettiin kotoaan hirttäytyneenä

Los Angelesin kuolemansyyntutkija epäilee Benningtonin tehneen itsemurhan.

Linkin Parkin solisti Chester Bennington on kuollut, kertoo muun muassa yhdysvaltalainen viihdesivusto TMZ. Myös uutistoimistot AP ja AFP ilmoittivat kuolemasta.

Bennington kerrotaan löytyneen hirttäytyneenä asunnostaan Los Angelesista torstaina yhdeksän aikaan aamulla paikallista aikaa. Los Angelesin kuolemansyyntutkija epäilee Benningtonin tehneen itsemurhan.

Uutista Benningtonin kuolemasta kommentoi pian tapahtuneen jälkeen Twitterissä muun muassa talk show -juontaja Jimmy Kimmel.

– Chester oli yksi ystävällisimmistä miehistä, joka on vieraillut ohjelmassani. Sydämeni särkyy hänen perheensä ja ystävien puolesta. Häntä tullaan kaipaamaan hirvittävästi, Kimmel kirjoitti viestissään.

Kertoi elämänilonsa palautumisesta keväällä

Yhdysvaltalainen Linkin Park sai alkunsa Kaliforniassa Los Angelesin liepeillä vuonna 1996. Ensimmäinen pitkäsoitto Hybrid Theory ilmestyi 2000. Yhtyeen seitsemäs ja viimeisin levy ilmestyi tämän vuoden toukokuussa. One More Light -albumi sai faneilta ristiriitaisen vastaanoton, sillä levyn materiaali ei vastannut juuri lainkaan yhtyeen aiempaa tuotantoa.

Linkin Parkin keulakuva Bennington kertoi tuolloin olevansa hyvin tyytyväinen uuteen albumiin.

– Minusta on mahtavaa kuulla ihmisten kunnioittavan päätöstämme tehdä tämä levy. Me teemme musiikkia, jota haluamme tehdä, ja se on jollain tapaa vaarallinen valinta. Nämä valinnat ovat jokaisella taiteilijalla jossain vaiheessa edessä, eikä niitä pidä pelätä, laulaja sanoi toukokuussa STT:n haastattelussa.

Artisti puhui tuolloin myös aiemmista ongelmistaan.

– Olin itse pari vuotta sitten siinä pisteessä, ettei mikään enää tuntunut miltään. Ei edes oma perheeni saati muut ihmissuhteet. Sain onneksi elämäniloni takaisin, ja musiikilla on siinä iso osuus.

Bennington on esiintynyt myös Stone Temple Pilotsin väliaikaisena laulajana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.