Live Herring '11 -päänäyttely Saa osallistua!

Saarijärven museossa uuden mediataiteen näyttelyssä ei riitä, että katsoja tuijottelee teoksia. Live Herring '11 -näyttelysarjan päänäyttely Saa osallistua! kutsuu näyttelyvieraat vuorovaikutukseen.

Kuraattori, mediataiteilija Tomi Knuutila, on koonnut näyttelyyn yli kymmenen nuoren taiteilijan teoksia, joiden avautuminen vaatii katsojalta aktiivisuutta.

Museon pihamaalla Sebastian Zieglerin Puhelinpuussa roikkuu männyssä kymmenen matkapuhelinta. Viereinen kyltti kertoo kymmenen uhanalaisen linnun puhelinnumerot. Jos soittaa kiljuhanhelle, yksi puhelimista soi kiljuhanhen äänellä.

Pauliina Salmisen ja Andrés Jaschekin teos Muistin kalusteet on huone, jonka tervetuloviesti kehottaa istuutumaan keinutuoliin. Sen liikkeet tuovat tauluun kuvia ja äänen, jossa joku yrittää muistaa, mutta ei oikein muista.

Jaschekin mukaan huoneen lipasto symboloi surutyötä. Ylimmässä laatikossa näkyy mustaa, tuoksuu pahalta ja kuuluu synkkää musiikkia. Alimpaan laatikkoon kurkistettaessa näkymä, tuoksu ja musiikki kirkastuvat.

Keksi nimi

Nuoremman ihmisen rakkaus- ja eromuistoihin liittyy Johanna Vanhalan ja Maria Sipilän teos Hetkinä joina muistan, jossa on käytetty muun muassa valokuvia, vaatteita ja videotekniikkaa.

Katsoja saa valita kuhunkin kohteeseen sopivaa musiikkia ja nimetäkin kohteet itse.

Matti Niinimäen Infinite Loop -teoksen hirtettyyn robottiin saa eloa veivaamalla kampea. Katsojien liikkeet vaikuttavat myös videokuvaan perustuvaan Aki Nyyssösen ja Janne Similän teoksen, joka kertoo ihmisen halusta liikkua nopeasti.

Tomi ja Mikko Dufvan Illuminated Lakes kertoo ämpäreiden eri väreillä viiden järven, mukaan lukien Saarijärven, veden laadusta 1970-luvulta lähtien. Katsoja päättää, minkä vuoden ravinnetilastoja katsotaan.

Taiteilijat joutuivat sijoittamaan ämpäriasetelmansa suunnitelmista poiketen lattiatasoon, koska ämpäreistä koottu rakennelma romahti ennen avajaisia.

Saarijärven näyttelyyn liittyy työpajoja muun muassa koululaisille. Saarijärven museon johtaja Kari Kotilainen uskoo, että näyttely madaltaa kynnystä tulla museoon.

- Nyt nörttipoikien ja -tyttöjenkin kannattaa tulla museoon, Kotilainen sanoo.

Live Herring '11 -päänäyttely Saa osallistua! on esillä Saarijärven museossa 5.6. asti.