Low - C´mon

LOW

C'mon

Low kuuluu niin kutsutun slowcoren etujoukkoihin. Teennäinen termi viittaa hidastempoiseen ja tummasävyiseen musiikkiin, joka syntyi vastavetona 1990-luvun grunge-aaltoon.

Tumma ja hidas on myös tuore C'mon, mutta aina silloin tällöin esiin pilkahtaa valonsäde. Kokeellisten äänivallien sijasta yhtye tarjoilee hienoja popvetoisia biisejä ( Try To Sleep) sekä herkkää tunnelmointia ( Nightingale).

ELBOW

Build A Rocket Boys!

Brittiläinen rock ei elä luovinta kauttaan, mutta onneksi löytyy vielä sellaisia yhtyeitä kuten Elbow. Heidän musiikistaan puhutaan usein progena, vaikkei se perustu eeppisiin kitarasooloihin tai tarpeettomiin väliosiin.

Build a Rocket Boys! on häkellyttävän hieno ja omaperäinen levy. Siinä on kaikuja Brian Enon ja Peter Gabrielin perfektionismista, eli jokainen elementti on loppuun asti mietitty. Bändi osaa kuljettaa kappaleitaan hienovaraisesti eteenpäin ja yllättää kuulijan kerta toisensa jälkeen.

K. D. LANG AND

THE SISS BOOM BANG

Sing It Loud

Kathryn Dawn Lang on tehnyt pitkän uran juurimusiikin parissa. Countryartistina aloittanut kanadalainen laulaja-lauluntekijä laajensi musiikillista horisonttiaan nopeasti ja on sen jälkeen julkaissut nipun kehuttuja levyjä. Sing It Loud on siinä mielessä poikkeuksellinen albumi, että mukana on pieni taustabändi. Levyn tunnelma on miellyttävän kotikutoinen, mikä sopii hyvin Langin katkeransuolaisiin lauluihin. Mukana on myös mainio versio Talking Headsin Heavenistä.

MIKKO SILTANEN

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Metsänväkeä ja mytologiaa – Teatterikoneen Metsälaulukävely Keltinmäkeen vei ajantajun ja jännityksen

Esiintyjinä muun muassa huippupianisti ja Emma-palkittu: Tätä kaikkea on luvassa Jyväskylän Kesässä – tapahtumiin voi osallistua etänä tai paikan päällä

Lehmät, hevoset ja kristinuskon mytologia puhuttelevat taiteilijoita tänä kesänä Taidekeskus Salmelassa

Säveltäjä Kaija Saariaholle Norjan Sibelius-palkinto

Metsämaa vie kulkijan Keski-Suomen luontoon – Keuruulla saatellaan vauhtiin maakunnallinen näyttelykiertue

Taidemaalari Pertti Karjalainen rakastaa väriä, mutta ei anna sen lentää – Taidekeskus Järvilinnan kesänäyttelyt avautuvat keskiviikkona yleisölle

Kirja-arvio: Vesa Lahti ilmaisee rakkauden ja yksinäisyyden teemoja vähin sanoin ja välähtävinä visioina

Jättimäinen teräspallero teki paluun Jyväskylän keskustaan – tästä on kyse

Kirja-arvio: Toivakkalaisen Kaarina Valoaallon jäätelöannoksessa on sokerin alla tuhkaa ja maan tomua

Jyväskylän taidemuseo avautuu koronasulun jälkeen yleisölle keskiviikkona – Saarijärvelläkin valokuvanneen Pekka Luukkolan teoksissa tuli kuvaa ihmisen jälkeä historiassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.